Dreamday
Kun haaveet toteutuu, kahden vuoden seikkailu kohti sisustajan ammattia.
Avainsanaan kuuluu 310 blogia.
Kun haaveet toteutuu, kahden vuoden seikkailu kohti sisustajan ammattia.
Käsitöitä ja muuta mukavaa. Varhaisaikuisen tekemisiä käsillä ja välillä ilmankin.
Käsityöintoisille naisille! Neitseelliset käsityösivuni alkavat pikkuhiljaa täyttymään mitä kummallisemmista luomuksista:) Tule kummastelemaan, viisastelemaan, nauramaan tai ihan vaan katsomaan.
Sekalainen seurakunta ompeluja, koruja ja askarteluja. Muistilista ja päiväkirja blogimuodossa.
Ompeluprojektejani. Yleensä vaatteita kierrätyskankaista
Tässä blogissa heilutellaan puikkoja ja koukkuja sekä viritellään uusia ja vanhoja vaatteita ompelukoneen avulla uuteen vauhtiin. Kirjoittaja on käsitöistä innostunut lanka-addikti, jolla on aina liian vähän aikaa ja liikaa lankoja.
Pientä kivaa käsityötä, tilkkuilua ja tildamaista puuhailua. Sekä juttuja kissoistamme ynnä Rulle-cotonista.
27 v. nainen neuloo, leipoo, ompelee, helmeilee ja askartelee mistä milloinkin innostuu. Välillä ihastellaan myös koiria.
Kirjoitan vaatteista, ompelemisesta, kengistä, laukuista, koruista ja kaikesta ihanasta hömpästä.
Seitsemän lapsen äiti, yhden mummo. Tekee tai on tekevinään.
Käsitöistä, kirpputoreista, kodista, maailmasta ja haaveista.
Vaatetusmuotoilun opiskelija esittelee töitään, kommelluksiaan ja elämäntyyliään. Blogi keskittyy mm. muotiin, ompeluun, käsitöihin ja tatuointeihin.
Tiialla on mies ja kaksi lasta. Tiialla on kolme kissaa ja tarantella. Tiialla on lankaa ja joskus jotain muutakin..
Retro-ompelun, neulonnan ja kudonnan mukanaanviemän perheenäidin blogi. Arjen harmauden värittämistä.
Yhden miehen yksinhuoltaja neuloo ja pistoilee Seattlessa.
Kolmekymppinen esteetikko ja perheenäiti sisustaa, kirppistelee, ja harrastaa kaikenlaisia kädentöitä.