PROSYSTEMS
Kaikkea mitä kotona tapahtuu
Avainsanaan kuuluu 131 blogia.
Kaikkea mitä kotona tapahtuu
Kaikkea elämästä ja sen iloista ja suruista nuoren naisen kertomana. :) Aina EI voi olla hyvällä tuulella..
Peukalo-keskellä-kämmentä Työhanska toivoo muuttavansa omakotitaloon vuoden 2011 loppupuolella. Emme aio rakentaa taloa, vaan ostaa jo käytetty versio ja remontoida se kuntoon. Mukana vaikuttamassa remonttitaitoinen avomies ja kolme kissaa.
Pariskunnan omatoiminen taloprojekti Jyväskylässä. Ideana olisi mahdollisimman pitkälti omin voimin rakentaa parisataaneliöinen kivitalo sekä autotalli. Tahti on vapaa, ja muuttopäivä ei edelleenkään ole päätetty.
Karu kertomus kahden nuoren ihmisen unelmasta - omasta omakotitalosta ja puutarhasta. Haaveista, unelmista, kaivureista, lukuisten remonttimiehien pakettiautoista, homeesta, kosteudesta, asianajajista, kiinteistövälittäjistä, myyjästä, meistä ja lopuksi siitä miltä tuntuu päästää irti niistä kaikista.
Käsi meinaa revetä liitoksistaan lenkillä, pahinta on kun joku vieras koira tai ihminen tulee vastaan. Myös autot ja linnut saattavat laukaista koiran sisäisen hirviön esiin piilostaan. Jos vieraat eksyvät meille jostain syystä ne niiden perässä kävellään muristen. Koiraharrastuksien lopettaminen käytöksen takia. Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei. Tervetuloa kurkkaamaan meidän arkeen. Koira omistajineen matkalla kohti kunnon kansalaisia. Tavoitteena saada vielä joskus pätevä harrastuskoira.
Viisihenkinen perhe rakentaa puolitoista kerroksista omakotitaloaan. Pohjalla on talopaketin runko, mutta suurimman osan työstä teemme itse arki-iltaisin ja viikonloppuisin.
Designtalon Kaustinen 150 pitäisi valmistua tammikuussa 2012. Raksalla touhuavat Hanna, Aki, Nea ja Atte. Rakennuspaikkana Lohtajan Marinkainen.
Jorinaa enimmäkseen vaatteista, ompelemisesta ja sisustamisesta. Kaikkea verkkareista chaneliin. Rönsyilyä, hömppää ja turhuutta. Siinä sivussa ison omakotitalon remppailua ja sisustamista sekä elokuussa -09 syntyneen jäbän hoivailua ja neljän kissan manailua.
sisustusta, remonttia ja ihan vaan elämää omakotitalossa
Omalaatuisesta sisustamisesta ja tuunauksesta pitävä neljän lapsen äiti ja vaimo Pohjanmaalta. Rakastaa kirppareita, retroa, maalaisromanttista ja modernia, kaikkea tätä näkee meillä siis sulassa sovussa.
Nuorenparin ajatuksia ja tuntemuksia talon rakentamis projektistaan...
Muistiinpanoja 1-kerroksisen Lappli-talon rakennusprojektista Rovaniemelle 2011.
Keski-ikäinen mies pohtii asumisen ongelmia. Nykyinen asunto ei miellytä, ja rahatilanne rajaa vaihtoehtoja..
Kotiäiti, joka yritää saada elämäänsä paremmat eväät eli hoikemman vartalon ja paremman kunnon kaksosten hoitamisen ohessa. Isona päämääränä olla sutjakampi lokakuussa 2010, jolloin toimii vastuullisessa kaason tehtävässä.
27-vuotias naimisissa oleva nainen kirjoittelee elämästään; omakotitalossa asumista, vauvakuumetta, sisustamista, kokkailua ja arkea. Tervetuloa mukaan!
Blogi oman kodin etsimisestä ja hankkimisesta, sen haasteista ja sen remontin ja sisustuksen suunnittelusta ja toteutuksesta arkisen aherruksen lomassa.
Blogi omasta kodista pienten pintaremonttien kera.
Kirjoituksia viidestä eri aihepiiristä. Ympäristö Ympäristöön, ympäristötekniikkaan, ympäristönsuojeluun sekä ympäristölainsäädäntöön ja -ongelmiin liittyvät tai niitä sivuavat ajankohtaiset aiheet. Energia Energiantuotanto, uusiutuvan energian lähteet, tulevaisuus, mahdollisuudet ja ongelmat Kemia Arkipäivän kemiaa, myrkkyjä, teollisuutta Paikallinen Lappi ja Kanta-Häme ovat minulle paikaillisia ja kirjailen näiden alueiden ajankohtaisista aiheista. Omakotitalo Omakotitalossa on aihetta moneen. Omatekemiä.
Blogi rouvailusta, äiteilystä ja tietenkin naisena olemisesta. Ajatuksia ja vinkkejä kokkaamisesta, alkavasta vauva-arjesta, ravintoloista, sisustuksesta, matkustelusta ja totta kai myös avioliitosta. Ja suurin osa edellä mainituista tehdään tietysti tyylillä.