Arde arvioi
Huomioita kiinnostavista asioista, kuten jalkapallo, olut, kirjat, elokuvat, musiikki.
Avainsanaan kuuluu 85 blogia.
Huomioita kiinnostavista asioista, kuten jalkapallo, olut, kirjat, elokuvat, musiikki.
Kuvia Näsijärveltä ja Tampereelta mutta myös muualta missä sitten ikinä liikunkin.
Puolueettomia olutarvioita. Raumalaisen olutharrastajan blogi. Kokemuksia, olutarvioita, rinnakkaismaisteluja ja yleisiä fiiliksiä oluiden maailmasta.
Keski-ikäisen miehen ajatuksia elämästä, prätkistä, naisista ja kirjallisuudesta
Kerron blogissani moottoripyöräilystä. Kokemuksia ja tuntemuksia matkan varrelta. Kirjoitan blogissani metsätaloudesta, ruoasta, viineistä ja oluista. Kerron myös, miten rahalle voi saada tuottoa pitkäjänteisellä sijoittamisella.
Tuopin Ääressä on huurteinen blogi, joka paneutuu oluen maailmaan. Olut arvioita, kotipanimon kuulumisia ja muuta oluta aiheista.
Punavuoren Gourmet blogin päämäärä on syödä, juoda ja pitää kivaa! Juttelua ja mielipiteistä ruuasta, juomista sekä kivoista alan ilmiöistä. Omia reseptejä ruuista, leivonnaisista ja juomasekoituksista. Spesialiteetti oluen käyttö ruuassa ja sen seurana.
Nuori jannu maistelee ja valmistaa olutta, sekä kiertelee pubeissa
Yhden miehen mielipiteitä oluista, viskeistä, ruuasta yms.
SUOMEN KAAMEIN KÄMPPÄ*4
Olutarvioita ja muuta olutharrastukseen liittyvää turinaa.
Olutharrastajan blogi. Olutarvioita ym..
Viiniblogi joka on sangen kiinnostunut ihmisistä ja ilmiöistä viinien ja muidenkin juomien takana. Välimeri kiinnostaa erityisesti mitään tai ketään väheksymättä. Alueita ja itse asiaa.
Pinkki varis haahuilee Suomessa ja lähialueilla baareissa ja kujilla. Yleensä keskipäivällä pinkki varis lepäilee tuuhean puun oksien kätköissä ja tarkkailee ympäristöään tiiviisti. Iltapäivällä se kiertelee ravinnonhaussa, kunnes illan ja aamun tullen hakeutuu tavanomaiseen yöpymispaikkaansa johonkin hostelliin tai ystävän sohvalle. Pinkki varis tavoittelee matkakohteita, jonne ei tarvitse lentää lintumaisesta nimestään huolimatta, vaikkakin lehahtaa välillä myös kauemmaksi.
Tää blogi on kaikille niille, jotka ei elä täydellistä "kaikki aina hyvin" -elämää. Ei tunnelmointia, vaan realistinen tappion hyväksyminen. Blogi sisältää kuvia, punkkia, hardcorea, vegaaniruokahommia, eläinoikeushommia ja keikkajuttuja. Opiskelen Torniossa Yhteisöpedagogiksi ja soitan/huudan parissa bändissä. Epilepsia ja ahdistus. Musahommat täältä: http://www.myspace.com/mario3band Jatkossa myös metallista hardcorea nimellä: EYES WIDE OPEN
Helsinkiläispariskunta kokkailee (muutakin kuin tomaattia).
Ruokaa! Juomaa! Hykerryttäviä seikkailuja keittiön hullunkurisessa maailmassa, arjen ihmettelyä ja haaveilua herkullisemmasta huomisesta. Ahmija seuraa aktiivisesti ravitsemukseen liittyvää keskustelua ja arvostaa kasvispainotteista ruokavaliota. Blogin resepteissä pyritään suosimaan kausituotteita ja kokeilemaan rohkeasti hullujakin ideoita epäonnistumisen uhallakin. Ahmija on täysin kaikkiruokainen, mutta esim. vähähiilihydraattinen ruokavalio, laktoosin karttaminen, erilaiset kasvisruokavaliot, gluteeniton ruokavalio jne ovat tuttuja. Inspiraatiota ahmitaan muista ruokaan ja ravitsemukseen liityvistä blogeista, alan kirjallisuudesta ja lehdistä- juomapuolta unohtamatta! Ahmija on erityisen hurahtanut oluisiin.
Ruokaan ja viiniin hurahtaneen it-ammattilaisen reseptejä, viiniarvioita ja mielipiteitä kulinarismin maailmasta.