Hetki ennen huomista
Hetki ennen huomista - hetki aikaa ajatuksissaan.
Avainsanaan kuuluu 6 blogia.
Hetki ennen huomista - hetki aikaa ajatuksissaan.
Huhtikuussa 2012 oivalsin, kuinka voisin järjestää elämäni haluamallani tavalla. Huomasin tarvitsevani paikan, johon tallentaa mieleeni tulevia ajatuksia sellaisenaan. Näin saan niistä myöhemminkin kiinni miettiäkseni niitä lisää. Julkisesti kirjoitettuna ne muuttuvat minulle vielä todemmiksi. Tällä kertaa uskallan, enkä anna vanhojen ajatusmallieni torpedoida itseäni. Annan hyvien asioiden tulla, tartun niihin, olen ansainnut ne. Muutos minussa on alkanut ja se on ihanaa! 38-vuotias nainen. Naimisissa, kahden lapsen kotiäiti. Muutoksen ja kasvun keskipisteessä.
Taivasmaiden blogi olemisesta, oivalluksista ja kasvusta. www.taivastalo.fi
Heti kun pysähdytään filosofoimaan ja pohtimaan, elämä jatkaa liikuntaansa ja hetken todellisuus on menetetty.
Aiemmassa blogissani huomasin usein käsitteleväni energiaa, joten päätin avata aiheelle kokonaan uuden blogin. Oivaltakaamme yhdessä!