vauva maailmaan
Raskaudesta, odotuksesta, elämästä koirien ja aviomiehen kanssa. Elämän pienistä ja suurista asioista.
Avainsanaan kuuluu 90 blogia.
Raskaudesta, odotuksesta, elämästä koirien ja aviomiehen kanssa. Elämän pienistä ja suurista asioista.
Kertomus uuden elämän alusta - pääosassa Poks "The Pikkumurmeli"
Lapsihaaveista yrityksen ja erehdyksen kautta odottajaksi! Noin kaksvitonen opiskelijarouva pitää kirjaa esikoisen odotusajasta, toisinaan sivupoluille hairahtuen.
Vauvahaaveet muuttuivat kesällä 2011 vauva-arjeksi. Vuosia kestänyt vauvakuume ei kuitenkaan hävinnyt vieläkään kokonaan...
26-vuotiaan naisen perhe-elämää ylä- ja alamäkineen. Esikoisen odotusta, äitipuolena olemista, opiskelun jatkamista sitten joskus ja tämän kaiken yhdistämistä terveelliseen elämään sekä jossakin vaiheessa taas treenaamiseen. Jahka saadaan poika maailmaan ja ollaan pahimmasta toivuttu :)
Ah, oui. Tämä on salasanallinen blogi. Lukijaksi voipi päästä laittamalla avoimeen blogiini viestiä s-postiosoitteen kera.
Kolmen lapsen äidin (sairaanhoitaja-doulan) ajatuksia ja keräämää tietoa mm. raskaanaolemisesta, valmistautumisesta synnytykseen, syntymästä, jne..
Pääasiassa pohdintoja ja hämmästyksiä matkalta, jonka päämäärä on Toistaiseksi Tuntematon. Vauvanodotuksen lisäksi sivutaan musiikkia, koiria, ihmissuhteita - eli kaikkea mikä mielessä milloinkin myllertää.
Suuri haave toteutumassa, esikoisen odotusta nuorekkaana kolmekutosena. Laskettu aika 21.9.2011. Mitä kaikkea matkalla mahtaakaan tapahtua..
Kaikille perheellisille, tai perhettä toivoville suunnattu blogi. Tervetuloa tutustumaan aiheisiimme, jotka vaihtelevat aina matkailusta ruuanlaittoon ja perheen hoitamiseen!
Raskaushormonien huurruttaman pään selkiyttämiseksi syntyi blogi.
Blogi kertoo Sannan elämästä eli arjesta kaksosraskauden aikana.
Kahden lapsen äiti toivoo vauvahaavemerkintöjensä muuttuvan pian raskauspäiväkirjaksi.
Plussatestistä tulevaisuuteen. Toivon kasvua, epävarmuutta, unelmia. 36-vuotiaan naisen mietteitä raskaudesta ja vähän muustakin.
www.mammablogit.com -sivuston virallinen blogi
Esikoista odottava 23-vuotias nainen kiroittaa blogiinsa lähinnä raskauden kulusta, mutta sekaan mahtuu varmasti muutakin asiaa. Pientä kullanmurua odotetan maailmaan syyskuussa 2012, joten raskaus on vielä alussa.
Nainen 32 vuotta ja ensimmäinen lapsi tulossa keväällä 2012!
Vajaa kolmikymppinen yrittäjä-äiti kirjoittelee blogia kolmannen lapsen odotuksesta ja perhe-elemästä.