Tomorrow´s another day
Blogi kertoo Sannan elämästä eli arjesta kaksosraskauden aikana.
Avainsanaan kuuluu 90 blogia.
Blogi kertoo Sannan elämästä eli arjesta kaksosraskauden aikana.
Blogissa kerrotaan meistä & muista pintapuolisesti ja joskus pohdiskellaan syvällisemminkin juttuja. Kauneudenhoito ja koiratkin ovat vahvasti esillä tässä blogissa :)
Vauvan tila: Postitettu, Saapuu: 23.7.2012 Raskauden seuraamista ja ihmettelyä miehen silmin.
Entinen kantakaupungin kreisibailaaja, joka kusitikun kahden viivan täysyllättämänä lähiöityi. Elämänmuutos oman napanöyhtän pyörittelijästä mutsiksi oli nihkeää kuin vaipanvaihto junan vessassa. Minime päätti tulla rytinällä maailmaan 3.1.2012, reilua kuukautta ennen laskettua aikaa. Nykyään mutsin ei enää ihan joka päivä tee mieli heittäytyä kaupan karkkihyllyn eteen itkupotkuraivareille.
Ensimmäisen lapsen odotusta sanoin ja kuvin, perheen toimintaa ja tyhjän jauhantaa raskausdementian kourista. Myös ompeluja vauvalle ja mammalle!
ÄITI + 2 POIKAA + 1 POIKA JA 1 TYTTÖ + ISI + KOTI + RUOKA + LIIKUNTA
Miesten on aika astua mukaan raskausajan tunnelmiin! Siksipä tässä blogissa 28-vuotias miehenalku käsittelee esikoisen odottamista ja sen mukanaan tuomia fiiliksiä tulevan isän näkökulmasta.
Kolmen lapsen äidin (sairaanhoitaja-doulan) ajatuksia ja keräämää tietoa mm. raskaanaolemisesta, valmistautumisesta synnytykseen, syntymästä, jne..
Vauvantekohomman pitäisi olla iisi juttu.. ainakin teoriassa.
Entinen epätoivoinen sinkku, joka sittemmin löysi (ihme kyllä) miehen ja pamahti paksuksi
Blogi ensimmäisen lapsen odotuksesta. Laskettuaika toukokuussa 2011.
23-vuotias, 07/10 syntyneen taaperopojan äiti kirjoittaa päivien tapahtumista.
... Minua odottaa pieni uusi ihminen ja äitiys. Tahdon elämältä helppoa ja mukavaa onnellisuutta, rakkautta ja ripauksen seikkailua. 18-vuotiaan naisen ajatuksia elämästä vauvan kanssa, arjen haasteita ja allergioiden varjostamaa vauva-arkea
Nuoren naisen elämää, joka viimeisten vuosien aikana on pyörinyt muutosten keskellä, kiihtyvällä sykkeellä. Ensimmäinen oma omakotitalo ja ensimmäinen oma lapsikin tuloillaan. Kertomuksia arjen keskeltä, kaikesta, mikä mielen päällä milloinkin liikkuu.
Suuri haave toteutumassa, esikoisen odotusta nuorekkaana kolmekutosena. Laskettu aika 21.9.2011. Mitä kaikkea matkalla mahtaakaan tapahtua..
23-vuotias valmistuva sosionomi + lastentarhanopettaja ja 6.7.2011 syntyneen pienen tytön äiti. Kirjoittelen vauva-arjestamme, ensi kesän hääsuunnitelmista ja kaikesta muusta elämän varrella.
Haihatteleva unelmoija, hetkessä elävä toisinaan kyynisyyteen sekä murehtimiseen taipuvainen Pesupähkinä ja jalat maassa kepposteleva rauhallisuuden perikuva Pesupallo odottavat toivottua joululahjaa.
Arkea, sisustusta, askartelua, käsitöitä, esikoisen odotusta ja kaikkea muuta mitä mieleen juolahtaa.
Blogeilua nuoren naisen elämästä. Kuntoilua, juomista, juhlaa, työtä, vauvakuumetta joka johti plussaan 8/11