Saippuasarja
Parikymppisen nuoren naisen elämää iloineen ja suruineen. Huumorilla höystetty ja ruualla maustettu blogi.
Avainsanaan kuuluu 222 blogia.
Parikymppisen nuoren naisen elämää iloineen ja suruineen. Huumorilla höystetty ja ruualla maustettu blogi.
Täysi-ikäinen abiturientti kertoilee kaikennäköistä omasta perusarjestaan.
Urheilua, elämää, syömistä, pohdintaa, terveellisyyttä, muotia, iloa, surua ja paljon muuta mitä ikinä mieleeni saattaakaan juolahtaa. Tavallista elämää ja aivan tavallisin sanoin kerrottuna. Tervetuloa mukaan seuraamaan..
Nuori sinkkunainen jostain päin Suomea. Avautuvaa sorttia oleva keittiöpsykologi ja olohuonepsykiatri.
Mun blogini kertoilee elämäni vaikeista asioista, koulustressistä, ihmissuhteista sun muusta. Valitan ja hehkutan asioita aika reippaasti, että tekstiä kyllä riittää.
23-vuotias queerfeministi kirjoittaa elämästään. Lähinnä opiskelusta (kirjallisuudesta), lesboudesta ja syömishäiriöistä.
23-vuotias queerfeministi kirjoittaa elämästään. Lähinnä opiskelusta (kirjallisuudesta), lesboudesta ja syömishäiriöistä.
Nuoren naisenalun pöytälaatikkorustailuja.
melkein-aikuisena itseään pitävän nuoren sekoilua kavereitten, lukion, harrastusten ja päättömän menon keskellä
Tuleva uusi 18-vuotias ylioppilas kirjoittaa ajatuksistaan ja pitää päiväkirjaa elämänsä tapahtumista ja toiveista. Oma terapiakanavani, jolla haluan myös luoda mahdollisia uusia kontakteja ihmisiin. Käy vilkaisemassa ja kerro vaikka oman blogisi osoite.
Alangon veljekset sen tietää ja niin tiiän minäkii: rappiolla on hyvä olla ja välillä on syytä ihan sovinnolla olla hunningolla, täysin kuutamolla. Eli Lahdessa asuva 19-vuotias juppihippipunkkari kertoo surullisen tavallisesta opiskelijaelämästään värikkäillä sanoilla ja huonoilla kuvilla.
Ajatuksia elämästä, rakkauden kaipuuta, epävarmuutta, äärettömiä unelmia, itsensä etsimistä ja löytämistä, hetkien huumaa ja nuoruuden häkellyksiä. Sisälläni pauhuaa kasa tunteita ja ajatuksia joita yritän sanoittaa, löytää merkityksiä syvempiä ja sisäistä balanssia. Mitä milloinkin mielen päällä kuohuaa, fiiliksen mukaan hetken mukana mennään.
Otuski kirjoittaa eron jälkeisestä elämästään, tai lähinnä elämänsä miehistä. Milloin ilmestyy sellainen tapaus kohdalle joka vie jalat alta ja saa naisen asettumaan? Tapahtuuko sellaista edes tämän ihmisen kohdalla?
Toista vuotta lukiossa opiskeleva tyttönen höpisee välillä milloin mistäkin elämää mullistavista/ ei niin mullistavista asioista.
Elämä on ruusuilla tanssimista. Toisten ruusuissa on vaan vähän enemmän piikkejä. Nuori tyttö, vuosimallia 1992 kirjoittaa ylös ajatuksiaan. Sen olen lyhyen elämäni aikana ainakin todennut, että elämää ei ole tarkoitettu helpoksi. - Luultavasti minun ei kuitenkaan tarvitse elää toista kertaa, joten välillä olisi hyvä pitää hauskaakin. Ja minuthan on tehty kivestä. Minä selviän.
14-vuotias kainuulainen rakastaa ystäviään, bloggaamista, kesää ja valokuvaamista! Lukijaksi liittyminen ei oo rikos.
Vaihtelevalla menestyksellä otettuja kuvia ja poseerauksia, elämää ja elämättömyyttä, haaveita, sanoja sanojen perässä, syitä olla onnellinen tai onneton. Ennenkaikkea terapiaa mielelle ja kuvien karkaamista kansioista.
Blogi nuorten vanhempien elämästä.
Aloitin blogaamisen maaliskuussa 2010 kertoakseni minua inspiroivista asioista. Blogi sisältää monia selityksiä mm. lempibändistäni, toteutuneista unelmista ja muista asioista mitä on koettu niin ystävien kuin muidenkin kääpiöiden kanssa :') Koittakaa siis kestää näitä kummallisia tarinoita ja "pieniä" fiilistelyjä joiden mukana elän yhä kirjoittaessani niistä. (siksi oikeinkirjoituskin saattaa hieman vaihdella). ℒℴѵℯ, ℒinkinℒayra
Elämänhallinnan välttelyä ja mielen alastomuutta - jo vuodesta 2011! Avainsanat: Minä. Olen. Alien.