Anna Amnell
Kirjailijatietoa ja kirjoituksia eri aiheista.
Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
Kirjailijatietoa ja kirjoituksia eri aiheista.
Blogissa pureudutaan kirjallisuuden lieveilmiöihin ja kirjoitetaan kirjoista hieman kierolla otteella.
Aurora Aurora-sarja Tyttökirjat Historia Sortovuodet Siirtolaisuus Kanada Viktorian ja Edwardin aika Kirjoittaminen Linkit: Pukuhistoria ja bloggaaminen, Blogisisko ®
Olen 23-vuotias opiskelija ja kirjoittaja, jonka esikoisromaani julkaistaan syksyllä 2012. Blogissani kerron kirjahankkeeni edistymisestä, kirjoittamisesta sekä kaikenlaisista sattumuksista niin kotona kuin ulkomailla. Kirjoitan myös jonkin verran nuortenkirja-arvosteluita.
Hollolan kirjaston lasten- ja nuortenkirjavinkkien arkisto. Myös muita lukusuosituksia nuorille ja lapsenmielisille.
Mitä kirjaston takahuoneessa todella tapahtuu...
Lastenkirjahylly -blogissa arvostellaan uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä pyyhitään pölyjä vanhoista klassikoista. Blogi pyrkii herättämään keskustelua lasten- ja nuortenkirjoista kaikkien kiinnostuneiden kanssa.
Lizzyn blogissa on asiaa musiikista, lukemisesta ja leffoista
Keskiaika ja 1500-luku. Blogisiskon historia- ja kirjallisuusblogi. Kyynärän mittainen tyttö 1550-luvun Euroopassa. Pako Tallinnaan
Kirjailijan äimistelyjä kirjoittamisesta ja elämästä. Luomisen tuskaa, ekologisempaa elämää, kirjoja, elokuvia, reissuja. Postauksia fiilispohjalta.
Kirjavinkkejä nuorille (ja ei enää niin nuorille).
Tervetuloa tutustumaan kirja-addiktin arkeen! Luen, esittelen ja arvostelen kirjoja laidasta laitaan. Tällä hetkellä luen eniten chick-litiä ja YA (=Young Adult)-kirjoja.
Kirjablogi
Seikkailuja Lapissa -nuortenkirjasarjan ja sen kirjoittajan - Matti Uurinmäki - taustaa, tapahtumia ja tarinoita.
Ennustus- nimisen fantasiaromaanin blogisivu, jossa kerrotaan kirjan maailmasta, henkilöistä ja kirjoitusprosessista.
Kirjailija kertoo ja kommentoi
Blogi nuortenkirjoista (8(8