Milloin saa olla onnellinen
Vuonna -96 syntyneen tytön elämää kuvin, videoin ja sanoin. Niina rakastaa kirjoittaa ja ilmaista itseään.
Avainsanaan kuuluu 7 blogia.
Vuonna -96 syntyneen tytön elämää kuvin, videoin ja sanoin. Niina rakastaa kirjoittaa ja ilmaista itseään.
Pikkutyttö 14v pieneltä paikkakunnalta, kirjoittelee maailmasta omalla näkemyksellään.
Punaharjainen pelokas leijona, joka haluaisi joskus löytää ulos häkistä nimeltä sosiaalinen fobia. Aiheina paineita, rasittavaa samojen asioiden jauhantaa, valitusta tekemättä asioille mitään ja tietenkin sitä rypemistä, itsesäälissä nimittäin. Harrastuksina itsensä pahoinpitelyä ja vähättelyä sekä siitä kärsimistä. Suurimpana pelkona rakkaan menettäminen ja ikuinen yksinäisyys. Hartaimpana toiveena taas elämä onnellisena, varmana ja ennen kaikkea sosiaalisena naisena. Mutta onko ujous oikea sairaus vaiko pelkkä vaikea luonteenpiirre? Matkassa mukana kapuloita rattaisiin työntelemässä myös masi eli masennus.
Blogi "fitnesspäiväkirjat" kertoo matkasta kehon muodonmuutokseen, kohti sixpäkkiä ja treenattuja pakaroita. Toisaalta myös tavallisen nuoren opiskelijan elämästä ja vapaa-ajasta.
Otteita nuoren naisen elämästä. Sisältää muun muassa merkintöjä rakkauselämästä ja kaukosuhteen sujumisesta, opiskelusta, hevosista ja yhä enenevissä määrin paljastuksia menneisyydestä "josta ei puhuta".
"Minusta piti tulla Miss Universum (luovuin ajatuksesta, kun en osannut lakata toisen käteni kynsiä), osastolääkäri (mikä tahansa osasto), radikaalifeministi, ratsastuskouluyrittäjä, huippumalli, jokin muu yrittäjä, elämäntaiteilija, esiintyjä tai kehitysmaa-avustaja. Tajusin jossain vaiheessa, että kiinnostukseni ovat pelkästään ohimeneviä, ne muuttuvat koko ajan ja poukkoilevat eri suuntiin aivan kuten minäkin, joten mitään ei kannattaisi suunnitella etukäteen. Muutaman päivän päästä muutan pohjois-Italiaan, yhdel pikku-suurlähettilään perässä, kuinkas muuten. Jostain syystä sain idean jakaa lähinnä edellistä seuraavat elämäni vaiheiden kirjalliset tuotokset tässä blogissa, sillä varauksella, että projektini jäävät usein kesken."