Avainsanaan kuuluu 425 blogia.
Blogin takaa löytyy 21-vuotias vaimo ja sisustusalan opiskelija. Elämässä ovat vahvasti mukana valokuvaus, haaveilu, rakas aviomies, ihanat ystävät, seurakuntaelämä ja Jumala, jolta on nuo kaikki aiemmin luetellut asiat saatu. Tervetuloa seuraamaan jänskää elämääni :)
Kuvittaja ja mediatyöläinen Helsingistä. Ihmettelen, teen käsin, kuvaan, piirrän. Yritän saada pienestä vuokrakodistani asuttavan kierrätysbudjetilla. Vouhkaan koirista ja hyvästä musiikista. Laulan bändissä, joskus ollaan jopa keikallakin. Kirjoitan myös Nukkekotiblogia toisaalla.
Kolmekymppisen elämää. Liikuntaa, käsitöitä, elämästä nauttimista ja oman tyylin etsintää. Uusia ostoksia ja kierrätyslöytöjä sekä niiden yhteensovittamista.
Vaarintalo sisältää elämää mini koossa
Olen vasta alkanut kirjoittamaan uutta blogia, kun vanhani sekoili. Täällä kerron arjestani kahden pienen lapsen kanssa sekä lisäilen kuvia pikku "projekteistani" (kuten nukkekodin kunnostus, itsetehdyt hää- ja kakun koristeet, kakut yms.) eli kaikkea pikku väkertämistä!!
Välitalo on nukkekoti, joka sijoittuu nykyaikaiseen suomeen. Talossa asuu pariskunta joka pitää vanhoista huonekaluista ja retrohenkisistä astioista.
1700-luvun elämää nukkekoti Vanhassa pappilassa.
Nukkekotiharrastuksen seurantaa.
Pienois hevostalli projektini. Pyrin tekemään kaiken itse, hevoset ja tallin. Tämä projekti on omistettu edemenneelle ponilleni josta tulee tallin nimi, Veeran talli
Rakennamme yhdessä 9-vuotiaan pojan kanssa Viherlaakson kylää. Mallia otetaan tv-sarjasta Postimies Pate.
Aloittelevan nukkekotiharrastelijan sivut
Nukkekodin rakentamista ja sisustusta
Tyttären lahja äidille on omatekoinen nukkekoti kattopuutarhoineen.. Nukkekodin rakentamista, miniatyyrien tekoa ja yleistä höpinää nukkekotiharrastuksesta.
"Kun itse tekee, saa sellaisen kuin tulee". Katsotaan mikä siitä tulee.
Nukkekoti Villa Gretan remontointia ja muuta näpertelyä
Pitkänmatkan nukkekodin rakentelua 1:12.
Kolmen lapsen kotiäidin vapaa-ajan väkerryksiä ja näperryksiä..
Kolmekymppisen kotiäidin väkerryksiä uuden nukkekotiprojektin sekä mineilyjen parissa.