Hakoteillä
Runoblogi ihmisestä, ajatuksista, tunteista ja kaikesta mahdollisesta. Omia runoja omasta elämästä.
Avainsanaan kuuluu 127 blogia.
Runoblogi ihmisestä, ajatuksista, tunteista ja kaikesta mahdollisesta. Omia runoja omasta elämästä.
Lukutoukka kirjoittelee milloin mistäkin asiasta, kirjoista, elokuvista, elämästä, kirjoittamisesta ym.
Tarinoita, runoja, mielipiteitä kirjoista ym.
Novelleja, kirjoituksia ja mielipiteitä. Agony never dies.
Tarinoita ja sattumuksia huumorilla höystettynä elämäni varelta. Fiktiota ja paljon muuta mielenkiintoista!
Wannabe-kirjailijaroolipelaajan ajatuksia, tutkimuksia, mielipiteitä ja harrastusnäytteitä. Sisältää todellisuudesta vieraantuneita ajatuksia, kuvia, kirjoituksia ja ajatuksenvirtaa.
salaperäisiä tarinoita, joita voisi kuulla vain sudenkorennoilta
Kehon kieltä on kirjoittamisesta pitävän nuoren naisen blogi, jossa julkaistaan eroottisia novelleja. Osa niistä on herkkiä ja kauniita, toiset rajuja ja villejä. Kaikki keräävät inspiraationsa kirjoittajaa kiihottavista asioista eivätkä perustu todellisiin tapahtumiin. Blogia ei suositella alle 18-vuotiaille.
Voiko Itä-Helsingissä kasvaa täyspäiseksi aikuseksi? Tarinoitani elämästä sävytettynä biiseillä, kirjoilla ja kuvilla.
Tämä on nettipäiväkirjani, joka sisältää KAIKKEA, mitä vain voitte tietää minusta ja elämästäni x) Lukekaa ihmees!!
satakuntalaisen kirjoittajaryhmän nettiantologia. Novelleja, runoja ja artikkeleita vuosilta 2005-2007. Mukavia lukuhetkiä niin novellin kuin muittenkin juttujen parissa. Mukana ovat Leila Grönroos, Kaisu Hulkko, Reetta Isoviita, Johanna Keltto, Hannele Laaksonen, Aira Laihinen, Sisko Lännenmäki, Onerva Lääperi, Pekka Mustonen, Jouko Räty, Tarja Tiilimäki ja Ritva Vastamäki.
Kävin vanhoja arkistoja läpi ja löysin liuskatolkulla vanhoja kirjoituksia nuoruudestani, osassa on ideaakin, joten katsoin, että jotenkinhan ne on julkaistava. Nuoruuden lemmentuskissa/pilvissä kirjoiteltuja novellinkaltaisia tekstejä, osa totta, osa fiktiota.
Omaan elämääni, eli peleihin, kirjoihin, tv-sarjoihin, ruokaan ja muuhun liittyvää.(varmasti kiinnostaa) Sekä tarinoitani ja yleistä jupinaa.
Novelleja ja tarinoita 16-vuotiaan tytön kynästä. Utuista taikaa, paljon tunnetta ja puolifantasiaa ihmisten mielissä. Ja ehkä jotain muuta.
Muutaman tytöntylleröisen blogi, jossa saa lukea novelleja ja muita luovia kirjoitustöitä.
Pieniä lukiolaisen tytön kirjoittamia tarinoita, jotka saavat inspiraationsa sanoista.
Romppainen on postmodernin aikakauden sankari. Hänen seikkailunsa rakentuvat parhaiden bricolagen, intertekstuaalisuuden ja detournementin periaatteiden mukaan erilaisista campin, pulpin, undergroundin ja b-luokan dekkaritarinoiden semioottisista merkitsijöistä. Usein Romppaisen seikkailut kierrättävät mainstream-kulttuurin ja populaarikulttuurin merkityksiä takaisin täysin päinvastaisissa, ironisen leikittelevissä ja kapinallista merkityssisältöä alleviivaavissa muodoissa. Romppainen on anarkisti, hahmo jonka ei-subjektiivisuus alleviivaa postmodernia nihilismiä tavalla, joka on suorastaan post-situationistinen. Deleuzen ja Guattarin Anti-Oidipuksen lisäksi lukijan on tunnettava Guy Debordin spektaakkeliyhteiskunta-teoriat ja laajalti myös kriittistä kulttuurintutkimusta, etunenässä Stuart Hallin identiteettiin liittyviä teorioita. Avantgardistisen, postmodernistis-marxilaisen populaarikulttuurin uudelleentulkinnan villeistä huijareista tahdommekin nostaa Romppaisen edeltäjäksi erityisesti Stewart Homen teokset pikemminkin kuin Raymond Chandlerin, sillä Romppainen kierrättää populaarikulttuurin ikoneja, konventioita, kliseitä ja symboleita tavalla, jota voitaisiin kuvailla korkeintaan postmodernin marxilaisuuden käsitteillä. Erityisesti voidaan korostaa Romppaisen muodostavan populaarikirjallisuuden kliseiselle vyöhykkeelle eräänlaista "tilapäistä autonomista vyöhykettä" juuri Hakim Beyn tarkoittamalla tavalla, samalla kun merkityksiä kierrätetään parhaiden situationististen perinteiden mukaisesti. Romppaisen antisubjekti kritisoi liberaalia feminismiä postgender-teorian näkökulmasta. Romppaiselle feminiinisten roolien uudelleenmäärittelyt eivät riitä; Romppainen tahtoo romuttaa kaikki gender-kategoriat. Sama tehdään kaikille genderille ja seksuaaliselle identiteetille perustuville rooleille. Romppainen romuttaa erilaiset kategoriat, yhtä hyvin patriarkaalisen kontekstin kuin erilaiset maskuliiniset, aggressiiviset hahmottamistavat. Deleuzen ja Guattarin diskurssissa Romppainen ei ainoastaan kritisoi fasistista paranoiaa vaan myös anarkistista skitsofreniaa. Romppainen on silta modernin ajan tarkasti määrittyneistä poliittis-sosiaalisis-psykoanalyyttisista identiteeteistä jälki-postmodernin aikakauden situoituihin identiteetteihin - kaikki tämä pulp-kirjallisuuden konventionaalisilla symboleilla ilmaistuna. Romppainen ei myöskään konstruoi yhteiskuntaluokkia Marxin merkityksessä vaan dekonstruoi yhteiskuntaluokkia kohti biologista anti-orgaanista individualistista ja molaarista epä-entiteettiä, eräänlaista halun koneiden joukkoa, joka yhdessä muodostaa kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen vastaisen sotakoneen. Underground on reinkarnoitunut jälkipostmoderniin aikakauteen retrogenressä, kaiken lisäksi ilman auteuria Bazinin teorian mielessä! Samalla Romppainen on näpäytys Foucaultin suuntaan - ei tarkkailla ja rangaista, vaan - esiintyä ja palkita, kenties anarkistisen hedonistisesti, ei niinkään representoiden vaan narsistisesti simuloiden... Tietenkin Baudrillardin simulaatiota radikaalisti hypertodellisuuden tyhjiössä situoiden, kieltäen roolinsa kulutushyödykkeenä ja kulttuurisena tuotteena. Kaiken kaikkiaan Romppainen merkitsee salapoliisikirjallisuuden genrelle samanlaista radikaalia uudistumista kuin Malcolm McLarenin Sex Pistols merkitsi rock-musiikin genrelle. Teos ei rinnastu tekijäänsä eikä tuotantokoneistoon vaan vastaanottajaan, josta tulee rikostoveri kerettiläiseen anti-rekuperaatioon alueella, jonka kulttuuriteollisuus on niin täydellisesti rekuperoinut. Lisäksi: Romppais-tarinoiden tekijää ei alleviivata, koska tekijyys on Roland Barthesin sanoin kuollut. Tekijän takana on vain intertekstuaalisuuden kulttuurinen alitajunta vai olisiko sanottava, hylättyjen merkitysten kaatopaikka, jossa etsivä Romppainen, epäsubjekti, antisankari ja tiedostamaton messias penkoo rakennuspalasia tarinaan, jonka tekijä on subjekti tekstissä, tekijä on lukija. Taide on kuollut, neroa ei ole, jumalaa on kuollut... Romppainen rakentuu tyhjien merkitsijöiden sanallisesta rihmastosta. Hakim Bey puhuu autonomisesta webistä vastakohtana uusliberaalis-fasistisen kulttuuriteollisuuden spektaakkelimaiselle netille. On selkeää, että internet-kyberavaruutta hyödyntäessään Romppainen hyödyntää informaatioteknologiaa nimenomaan webin, ei netin merkityksessä. 30-luvun yhteiskunnallisesti tiedostavan etsivätarinan, 60/70-luvun radikaalin undergroundin ja alati kiihtyvän kyberpunkin postmodernistis-uusliberaalisen kulttuuriteollisuuden semioottisen hiukkaskiihdyttimen välitilassa sijaitsee etsivä Romppainen. Romppaisen lukijat dekonstruoivat kulttuurisia merkityksiä rekonstruoimalla ne; deterritorialisaatiota seuraa armoton reterritorialisaatio, mutta tällä kertaa semiosiksen tapahtumapaikan määrittää subjekti subjektina, ei subjekti kapitalistisen elimettömän ruumiin objektina. Semioottiset halun virrat virtaavat vapaana muodostaen paon viivoja ilman pelkoa kapitalistisesta rekuperaatiosta. Jean Genet, Raymond Chandler, Stewart Home, Hunter S. Thompson, Paavo Lipponen, kaikki nykytodellisuutta alleviivaavina kulttuurisen alitajunnan semioottisina merkkeinä... Mitä emme voisi kierrättää omien vieraantumattomien halujemme mukaisina vallankumouksellisiksi muunnettuina kulttuurisymboleina, mitä emme kierrättäisi?
Jonkin näköinen päiväkirja nuoren tytön näkökulmasta iloineen ja murheineen. Aloitettu marraskuussa 2006. Sis. muutamia kirjoittamia novellejani.
