Kävelyllä
Käpsä ihmettelee, muistelee, luulee ja kuvittelee vaikka mitä. Piristeinä vanhoja mainoksia ja kuvia aiheesta kuin aiheesta.
Avainsanaan kuuluu 42 blogia.
Käpsä ihmettelee, muistelee, luulee ja kuvittelee vaikka mitä. Piristeinä vanhoja mainoksia ja kuvia aiheesta kuin aiheesta.
Todellisuus: kerrostalokaksio. Toive: talo. Toteutus: ei ole.
Parikymppinen tyttö asuu Lontoossa, seuranaan parantumaton seikkailunnälkä. Palaa vain lähteäkseen uudestaan. Takana au pairina työskentelyä Lontoossa, vuosi seikkailemassa Australiassa sekä lakiopintoja Hollannissa. :) “The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams.” - Eleanor Roosevelt
30v.+ ihminen etsii elämänsä suuntaa ja metsästää tylsästä arjesta pieniä iloisia asioita. Ikuinen pessimisti ja perfektionisti. Rakastaa kosmetiikkaa, tanssia ja kaikkea kaunista.
Luovuuden, taiteen ja elämisen arvoisen elämän puolesta. Taidegraafikko Pekka Hannulan näkökulmia luovuudesta, taiteesta, taiteilijan työstä ja toimeentulosta. Lisäksi jotain aivan muuta, erotiikasta ympäristöön.
Kaikkea kaunista ja harmonista. Sisustusta ja vanhojen huonekalujen kunnostusta. Tunnelmointia, pohdintaa ja ideointia. Uutta kierrättämällä ja tuunaamalla.
Suuren kaupungin läheisyydessä asuva sinkkuisä kohtaa eronsa jälkeen muistoihin jääneet nuoruuden rakkaudet ja uudet ihastukset. Sitä elämänsä suurta rakkautta etsiessä Goethen 'Nuoren Wertherin kärsimykset' kainalossaan.
Parantumattoman herkkusuun elämää, reseptejä ja ruokamuistoja matkan varrelta.
Henrik Othmanin kuvablogi
peikkola on peikonpoika.com nettiputiikin blogi - sisältää loruja, leikkejä ja putiikin kuulumisia
Neljän lapsen äiti esittelee aikaansaannoksiaan, erityisesti kiinnostaa lastenvaatteiden ompelu.
Vanhaa muotia, asioita ja kaikenlaista mukavaa
Kirjoituksia kulttuuririhkamasta: analyysia ja nostalgiaa rockin, retro elokuvan, sarjakuvien & kirjallisuuden tiimoilta.
Retropelit.fi blogi tarjoaa kattavan määrän artikkeleita ja arvosteluita parhaista peleistä menneiltä vuosikymmeniltä.
Vanhoja tavaroita, kirppiksiä, treenaamista, pukeutumista, piirtämistä, lukemista ja musiikkia rakastava nuori nainen kirjoittaa tyylinsä ohella kaikista muistakin itseään kiinnostavista asioista.
SisustEllen - blogissa käsittelen sisustukseen ja kotiin liittyviä aiheita. Pääasiassa sisältö syntyy sisustusharrastuksesta, johon vanha 1929 rakennettu puolitoistakerroksinen puutalokoti on innostanut vuosien ajan. Haaveilen enemmän kuin toteutan, ja usein tunnelma ohjaa valintojani enemmän kuin käytännöllisyys :) "Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"
Pretty things, life in general. Crafts, knitting, baking, photography. Things that remind me how lucky I am to be alive.
Tunturi-mopojen mainontaa 60-luvulta 80-luvulle, kattaen pappamopot ja hieman harvinaisemmatkin kulkupelien esitteet ja mainokset.