Niinan puikkoilut
Reilu parikymppisen naisihmisen tekemiä juttuja; neulontaa,ompelua,askartelua... Lisäksi asiaa myös asian vierestä. Lapsettomuutta. Joskus blogissa saattaa vierailla kolme kissaa ja joukon jatkona voi vilahtaa kanikin.
Avainsanaan kuuluu 112 blogia.
Reilu parikymppisen naisihmisen tekemiä juttuja; neulontaa,ompelua,askartelua... Lisäksi asiaa myös asian vierestä. Lapsettomuutta. Joskus blogissa saattaa vierailla kolme kissaa ja joukon jatkona voi vilahtaa kanikin.
Lankapuoti TitiTyyn blogi, jossa kuvataan kaupan arkea, jaetaan ideoita, ohjeita ja vinkkejä neuleisiin sekä esitellään tuotteita. Tervetuloa!
20 vuotiaan pikku prinsessan tarinoita ja tekeleitä ja joka etsii siinä sivussa omaa prinssiään
Neuleita ja virkkuita, joskus jotain muutakin askartelua.
Neuleblogi neulojalta, joka vaivautuu neulomaan kun inspis iskee, samoin päivittämään inspiksen sattuessa. Lemppareitani ovat pintaneuleet.
Kirjoituksia neulomisesta, "kutomisesta" ja muista käsityöjutuista. Mukana myös neuleohjeita.
Kahden siskoksen ompeluksia, applikointeja, kutomuksia, virkkauksia ja muita käsitöitä. Pääasiassa (yhteensä) neljälle lapsellemme, toisinaan myös muille ja joskus jopa itsellemme jotain.
Blogi neulomisen autuudesta: langoista, palmikoista, pitseistä ja muusta neulontaan liittyvästä. Satunnaisesti blogissa esitellään myös valmistuneita helmikoruja ja kortteja.
Kuvia Kummitustalosta
Pakkoneuloosista kärsivä käsityöharrastaja kokeilee, kopioi ja suunnittelee. Aitasta löytyy mahtavat varastot lankoja, käsitöitä -valmiita ja keskeneräisiä, ideoita -osa toteuttamiskelpoisia... sekä kaksi tytärtä, mies ja koiruus.
Puikoilla, koukulla, neulalla. Langasta milloin mitäkin.
Hätäisesti kolmekymppinen käsityöopettajaopiskelija kirjoittaa, kuinkas ollakaan, käsitöistä. Sydäntä lähellä ovat neulonta ja ompelu, mutta toki mukaan mahtuu muitakin tekniikoita. Silloin tällöin askel harhautuu sekä valokuvauksen maailmaan että muihin harrastuksiin.
Puikot, lankaa ja tilkku kangastakin höystettynä vauva-arjella, siitä on Remuttajan elämä tehty! Nuorekas neuleblogi.
30+ kahden lapsen äiti kirjoittelee pääasiassa käsitöistä, joita tekee virkaten ja neuloen. Menossa mukana myös muu perhe sekä australianpaimenkoira Rimpsutti.
Ohjeita ja inspiraatiota askartelijoille, virkkaajille, neulojille ja muille käsityöläisille!
Siskoksilla on ihan vain pari aika kivaa käsityöprojektia kesken...
Lastenvaatteiden ompelua ja ehkä jopa äiskänkin vaatetusta. Sukkien ja huivien neulomista. Muutenkin löpinää käsitöistä ja ehkä vahingossa muustakin :)
Kirjoituksia harrastuksista, kirjoista ja käsitöistä pääasiassa.
Käsitöitä etenkin neulomista.