Evan käsityöt ja vähän muutakin
laitan tänne omia valmistuneet käsityöt ja vähän muutakin
Avainsanaan kuuluu 1135 blogia.
laitan tänne omia valmistuneet käsityöt ja vähän muutakin
Pidän käsitöistä, kodin sisustamisesta, vanhoista tavaroista. Ideoita on paljon, mutta aikaa niiden toteuttamiseen rajallisesti. Tässä blogissa voit seurata puuhastelujani: kudon, ompelen, tildailen, virkkaan, sisustan. Välillä kerron myös lapsistamme ja koirastamme.
Crochet, knitting and life in northern Finland.
käsityöblogi :) Lankaa, kankaita ja askartelua, mikä nyt milloinkin innostaa!
neuleaiheisia tapahtumia ja kaikki suomen neuleblogit
neuleaiheisia tapahtumia ja kaikki suomen neuleblogit
Kirjoituksia, ajatuksia ja mielipiteitä eri asioista. Löytöjä, neulomuksia ja ruoanlaittoa. Toisinaan myös hieman asian vierestä tai kauempaa. Eli mitä nyt tytön päässä sattuu liikkumaankin, oli se sitten vakavampaa asiaa tai seuraavan kauden muodin ihastelua.
-huumoria ja läjä keskeneräisiä neuleita-
Kolmen äiti neuloo ja ompelee aina kun ehtii. Satunnaisesti myös askartelee, virkkaa, tuunaa ja sisustaa. Ja yrittää opetella valokuvaamaan.
Neulonta ja muita käsitöitä
Kaksikielinen käsityö- ja askartelublogi. Blogi toimii tällä hetkellä omana käsityöpäiväkirjana.
Gloomy moonin blogissa kurkistetaan käsityöyrittäjän arkeen. Niin siihen itse yrittämiseen liittyvään, kuin henkilökohtaiseen elämäänkin. Myös vanhan rintamamiestalon remontointia ja sisustamista, kun siihen vaiheeseen joskus remontissa päästään.
Low fidelity or lo-fi describes a sound recording which contains technical flaws such as distortion, hum, or background noise, or limited frequency response. The term "low-fidelity" is used in contrast to the audiophile term high fidelity or "hi-fi", which refers to stereo equipment that very accurately reproduces music without harmonic distortion or unwanted frequency emphasis or resonance.
Osoite on Good Knit's Road - hyvänneuleentie 7. Käsitöitä. Kuvia.
Gran Canaria eli Kanarian Saaret ovat suomen suosituimpia matkakohteita joihin tehdään matkoja ympäri vuoden. Nämä Espanjan saaret ovat varsinkin talvimatkailijoiden suosiossa, kun täällä ilmat ovat lumiset ja kylmät, niin ihmiset matkustavat kanarian saarten lämpöön ja aurinkoon. Kannattaa etsiä kanarian saarten äkkilähtöjä, jos haluaa säästää matkoillaan. Parhaat matkat myydään kuitenkin nopeasti, joten jos haluaa matkustaa sesonkiaikana, kuten jouluna ja hiihtolomalla, kannattaa varata matkat gran canarialle jo hyvissä ajoin. El Hierro, Las Palmas, Teneriffa, Fuerteventura ja muut suositut kanarian matkakohteet ja niiden vinkit löydät näiltä sivuilta.
Opiskeleva kolmen tytön äiti. Blogi on maustettu kuvilla ja käsitöillä.