iinan Omat Jutut
Käsitöitä ja muuta piiperrystä.
Avainsanaan kuuluu 1135 blogia.
Käsitöitä ja muuta piiperrystä.
Kokkaus, askartelu, neulonta ja sekalainen höpinä
Parikymppisen nuoren naisen elämää tässä ja nyt. Pääosissa käsillä tekemisen ilo ja yhteiskuntatieteiden opiskelu.
Koukussa puikkoihin? Lankapaniikki? Silmukka kiristyy? Kerro huolesi, Neulologi kuuntelee!
Reilu parikymppisen naisen mietteitä lähinnä neulomisesta ja ompelusta, välillä askartelustakin ja myös elämästä ja olemisesta yleensä.
Blogissa on esitelty käsitöitäni - niin neuleita, virkkauksia, ompeluksia kuin muutakin, mitä itse saan aikaan.
mitokondrion neuleblogi
Kotiäiti neuloo, virkkaa, askartelee ja näpertää kaikenlaista.
Neulomiseen hurahtanut kahden pienen lapsen äiti raportoi säännöllisesti neulontaharrastuksensa edistymisestä.
Ruokaa, neuleita ja vähän muutakin
We're back in business, vähitellen yritetään lähteä tästä uuteen nousuun. Seikkailu jatkuu jouluun asti Belgiassa.
Käsitöitä ja arkea pohjolassa. Saamenkäsitöitä saattaa myös joskus vilahdella kuvissa, jos hyvin sattuu käymään.
Neulomista, huovutusta ja kaikkea muuta niperrystä, mitä käsilläni onnistun tekemään.
Käsitöitä ja kissajuttuja.
Mehiläisjalkatarha on karjalainen kirjontakuvio. Sellaisia aikoo kirjoa kolmikymppinen nainen, joka haluaa enemmän aikaa käsitöille.
Apupupu talkoot järjestetään 19.5. Helsingissä toisen kerran jo, ehkä muuallakin samaan aikaan?
Jokasyksyinen neuleinnostus muuttuikin harrastukseksi.