Lankavälipala
Päivitetty 19. marraskuuta 2009 klo 11:30
- Avainsanat:
- huovutus
- käsityöt
- neuleblogi
- neulominen
- neuleet
Avainsanaan kuuluu 365 blogia.
ristipistoja, virkkausta, neulontaa
Neulomiseen hurahtanut kahden pienen lapsen äiti raportoi säännöllisesti neulontaharrastuksensa edistymisestä.
Käsitöitä kaikenmoisia
Lankakauppiaan puikottelua langoista, elämästä ja tietysti kisusta...
Neulontaa ja neulontaa, kun muutakaan ei voi.
Kaikenlaisia käsitöitä,enimmäkseen neulontaa.
Kolmen äiti neuloo ja ompelee aina kun ehtii. Satunnaisesti myös askartelee, virkkaa, tuunaa ja sisustaa. Ja yrittää opetella valokuvaamaan.
Blogissa esittelen kätteni töitä. Blog introduces the handicraft works I've created.
28-v yhden lapsen mamma askartelee, neuloo ja ompelee :) Teen myös tilaustöitä, kysy mailista lisää jos kiinnostuit.
Neulontaa, kehräilyä, virkkailua ja jorinoita langoista ja niihin enemmän tai vähemmän liittyvistä tai liittymättömistä jutuista.
Neulomista, virkkausta, satunnaisesti ompelemista ja tilkkutöitä kuin myös muita käsitöitä ja askartelua.
Narinaa ja nurkumista. Eloa ja oloa. Haaveita ja unelmia. Lapsia ja koirankarvoja. Neuleita, muita käsitöitä.
Kolmekymppisen uranaisen yllättävä hurahdus eli seikkailuja luksuslankojen ihmeellisessä maailmassa.
Hullaantuu langoista, kauniista neuleista, sievistä malleista, tyylikkäistä vaatteista, ihanista väreistä.
25-vuotiaan neuleaddiktin turinoita ja tuotoksia käsitöiden saralta ja ehkä vähän muutakin.
Neuleblogi
Pikkuisen tekstiä ja paljon kuvia nyhertämistäni kutomuksista ja muista käsitöistä. Also in English...
"Oota, mä teen vielä tän kerroksen"