Avainsanaan kuuluu 551 blogia.
35-vuotias lastentarhanopettaja. Blogi korujen tekemisestä, käsitöistä ja sisustamisesta.
Tiina neuloo, kehrää ja värjää lankoja. Bloggausta vuodesta 2004.
Näpertelijän ja käsityöläisen blogi, jossa toisinaan syntyy paljon uutta, mutta välillä koetaan suurta luomisen tuskaa. Neuloen, virkaten, askarrellen, ommellen tai jollakin muulla tavoin.
Maalla asuvan suurperheen kotiäidin itsekäs tapa viettää omaa aikaa kaiken melskeen keskellä: käsityöt (neulonta, kirjonta ja virkkaus), puutarha (rikkaruohoa kasvava unelma) ja netti.
Kolmekymppisen naisen kudelmia ja ompeluksia. Lankojen hamstrausta. Pitkä lista neuleita toteutettavaksi.
Kirjoituksia ja kuvatuksia lankavuoren kätköistä. Intohimona käsityöt, lähinnä neulominen.
Neulojan muistiinpanoja
Neulomista enimmäkseen...elämään mahtuu onneksi muutakin.
käsitöitä omaksi ja muiden iloksi
Prosessineuloja dokumentoi töitään ja neulehaaveitaan. Paljon ja pienillä puikoilla tuntuu olevan motto...
Kummitustalon Kuvakirja, Tila luovuudelle ja erään elämäntapaväkertäjän blogi
Kirjoituksia neulomisesta, "kutomisesta" ja muista käsityöjutuista. Mukana myös neuleohjeita.
Neulotaan vielä vähän.
Intohimoinen neuloja, näpertelen myös muiden käsitöiden ja nukkekotien parissa.
Neulomista, helmeilyä, haaveilua ja pikkulasten äidin elämää. Tervetuloa mukaan elämän pyörteisiin! Helmet kaulaan ja kaikki on ihanaa!
25-vuotias opiskelija Kuopiosta neuloo, ompelee, koruilee, maalaa, urheilee ja puuhaa koirien kanssa vaikka työt välillä häiritsevätkin harrastamista...