Ei saa mennä ulos saunaiholla
Olen viisikymppinen eronnut nainen, joka on syntynyt synkeimmässä Savossa, mutta näkee silti tässä elämäksi kutsutussa touhussa koomisia piirteitä. Yritän opetella Tampereella asumista.
Avainsanaan kuuluu 106 blogia.
Olen viisikymppinen eronnut nainen, joka on syntynyt synkeimmässä Savossa, mutta näkee silti tässä elämäksi kutsutussa touhussa koomisia piirteitä. Yritän opetella Tampereella asumista.
Tämä on 27-vuotiaan naisen kokonaisvaltainen blogi parisuhteeni kiemuroista,naisena olemisen vaikeudesta ja ihanuudesta, mielenterveydestä ja hyvinvoinnista. Kirjoittelen myös ihan tavallisesta arjestani.
Rakkaat siskot on ajankohtainen strippisarjakuva nuorten aikuisten työ-, yö- ja arkielämästä.
Kauneushoitola Inkeri Valtosen blogi, jossa kirjoitetaan ihonhoidosta ja kosmetologin palveluista järkevästi. Blogissa otetaan kantaa naiseuteen, vanhenemiseen ja hyvinvointiin. Myös harrastukset, sotahistoria, kissat ja kirjoittaminen on blogin aiheita.
Mietteitä asioista, jotka saavat naisen arjen säihkymään, kuten liikunnasta (tanssi/pilates/salitreenit/lenkkeily...), ruoanlaitosta ja sisustuksesta.
17 vuotiaan nuoren neidon mietteitä ja ajatuksia elämästä. Niin miehistä kuin ystävistä. Joskus ehkä muutenkin asiaa vaatteista ja kaikesta, mikä tuo iloa elämään! "Ystävät ovat elämisen ydin"
44-vuotiaan naisen ajatuksia ihmissuhteista ja pohdintaa kohtaamisista. Sielun liikkeet ja elämän mittainen kasvu. Runoja ja musiikkia, jotka väräyttävät. Intohimona elämä. Voimavarana luonto.
Blogi esittelee nörttityttöjä ja -naisia sekä heidän kiinnostuksen kohteitaan. Samalla blogin tavoitteena on tutkia ja pohtia, mitä kaikkea nörttityttöys voikaan olla. Blogaajina toimii vuorotellen kirjava joukko erilaisia giikkejä.
Joudun työssäni ajattelemaan liikemiesmäisen harkitsevasti mutta henkilökohtaisessa elämässäni olen naiseudestani nauttiva nainen. Pyrin pois oravanpyörästä ja haluan siksi blogissani kehittää pehmopuoltani. Koen olevani kuin vedenjakajalla ja aiheet valikoituvat itsestään siitä asemapaikastani käsin, miten milloinkin.
Blogi käsittelee nuorehkon naisen elämää. Blogissa on mm. sisustusta, kokkailua, leivontaa, koirajuttuja, haaveita ja harrastuksia.
Luen, tutkin ja opiskelen Raamattua; mitä se sanoo naisille, naiseudesta, naisen roolista? Onko Jumalalla jotain erityistä sanottavaa naisille? Teemoina kristillinen naiseus, vaimona oleminen ja äitiys. Tervetuloa leidit!
Sisustus ja kauneus ovat blogissani tärkeitä asioita. Blogini kattaa naisen elämän koko laajuudessaan unohtamatta syvällisempiä puolia. Käyn läpi omaa elämääni pinnallisella ja viihdyttävällä tasolla, mutta sinne tänne kylvän pieniä uskon siemeniä.
Onnellinen sinkku, joka irvistelee miehille ja hämmästelee ihmissuhteiden monimutkaisuutta.
Kolmekymppinen runoilija etsii yhä itselleen sopivaa maailmaa.
Kahden naisen blogi intohimosta elämään. Suhteesta Jumalaan, mieheen, lapsiin ja omaan itseen..
Kolme naista inspiroituu toistensa suurista ja pienistä ajatuksista aina suurkaupungin ihmisvilinästä vuoristokylään ja pikkulapsen katseeseen. Tärkeintä on kokemuksen jakaminen juuri siinä missä olet.
Se on rehellistä tekstiä nyt. Näinä päivinä joka toisella ihmisellä on blogi. Jokaisella on jokin keino kertoa maailmalle ”kuka minä olen”. Minä olen sellainen ihminen, joka helpommin menee piiloon kuin kertoo sen, vaikka sydämessäni taistelen lakkaamatta rohkeuden puolesta. Tämä ei ole valitusvirsi. Tämä on laulu vapaudelle.
Tarinoita seksistä, ihmissuhteista, tunteista. Tieteellisempää ja runollisempaa näkökulmaa. Fantasioita, ajatuksia ja aforismeja. Jokaiselle jotakin. Kirjoittajana +30v suhteellisen kokematon sinkku nainen.
Tämä on toimittajan, mediatutkijan ja tietokirjailijan ajankohtaisia ilmiöitä tutkaileva blogi.