Avainsanaan kuuluu 244 blogia.
Noin kolmekymppinen nainen, toimittaja, vaimo ja pienen pojan äiti Helsingissä. Nalkutusta kattavasti eri aiheista.
Pikaliimaa sielun riekaleisiin.
Tavoitteena oma koti KULLAN kallis! Meitä on kolme naista, yksi isompi ja kaksi vähän pienempää, vailla omaa tupaa. Vanhoja hurmaavia puutaloa on jo katsottu sillä silmällä, mutta sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Nyt vaakakuppi on kallistumassa rakennusprojektin suuntaan.
Kaikkea maan ja taivaan väliltä, pääosin valokuvia sisältävä blogi nuoren ajatuksenkulusta & pohdiskeluista.
"Hän katseli kuinka mies istui rannalla, kuten oli istunut niin monena iltana. Päivisin meteliä oli liikaa ja muitakin ihmisiä, yleensä miestä pienempi oli hänen mukanaan. Mutta näin illalla, valon himmetessä, mies oli yksin. Ja hän katseli. Oli katsellut jo monena iltana, jo aiempina vuosinakin huomioinut, mutta pysynyt aina etäällä. Antaen ihmiselle tilaa omaan tapaansa olla."
Kuumat aallot, selviääkö niistä hengissä? Yhden naisen kokemuksia vaihdevuosista ja niiden oireiden lievittämisestä ja keinojen keksimisistä, eritoten painonpudotuksesta & sen vaiheiden seuraamisesta. Mutta koska vielä on muutakin elämää, niin myös siitä: kahvit kaupungilla, vinkkejä mistä tahansa, kotikaupunki Stadi hyvässä ja pahassa, leffat&musiikki&kirjat... Blogi on vasta aluillaan, huom!
Seitsemän vuotta Turussa, viileät välit. Turkulaistumista vastaan aikansa pyristellyt turkulainen ryhtyi kirjaamaan ylös ajatuksia siitä, kuinka päästä väleihin.
Keski-ikäisen naisen keittiöstä, elämästä, arjesta ja juhlasta, yhteisöä ja yhteiskuntaa unohtamatta
Kynä kauniiseen käteen: Sinkkuelämää kohtaa Bridget Jonesin -tyyliin suomalaiskuubalaista elämää Englannissa.
Äidin blogi tai päiväkirja lapsiperheen arjesta jossa viisi harrastavaa lasta, koira, poni ja mies. Viisikon ikäjakauma 10 - 14 vuotta. Naurut ja itkut ja varsinkin HUUMORI kuuuluu ehdottomasti kirjoittajan tyyliin! Toivottavasti saatte näistä jutuistani samat fiilikset kuin minä itse saan.
20-vuotiaan jyväskyläläisnaisen kirjoituksia ja kuvia omasta elämästä ja vähän muustakin. aiheet elämän ja kuoleman väliltä ilman turhia hienouksia.
Nuoren sinkkunaisen elämää ja siihen liittyvää pohdintaa.
Elettyä elämää, unelmia ja tosi tarinaa liian mukavasta möröstä ja sen ystävistä.
Nuori tyttö kirjoittaa blogia elämästään. :)
Tämä on välitila, mahdollisesti maan ja taivaan tai helvetin välillä, todennäköisimmin kuitenkin pään ja kuoren välissä.
Nuoren naisen elämää Lontoossa. Elämän tulikärpäsinä taide ja suhteen kauniimpi osapuoli. Töitä, opiskelua ja suurkaupunkin elämää baareineen ja kahviloineen!
Mun lifestyle / tyyli -blogi, kaikenlaista juttuja, pääosin vaatteisiin ja kenkiin liittyvää. Samaa paskaa kun me muutkin kirjottaa mut erinlaisessa purkissa. Paljon päivityksiä rennolla asenteella. Tule tsekkaamaan. Jyväskylän seuduilta.
Lyydia kirjoittaa blogissaan omista seksikokemuksistaan, julkaisee eroottisia novellejaan, sekä pohtii mikä saa nuoren neidon kihokit kukkimaan punaisina ja tippumaan mahlaa.
selittelemättä paras..