Rauhaa ja rakkautta
Rakkautta on mutta rauhaa pitäisi saada elämään. Tekstejä ihmisiksi elämisestä, tasapainon tavoittelusta.
Avainsanaan kuuluu 215 blogia.
Rakkautta on mutta rauhaa pitäisi saada elämään. Tekstejä ihmisiksi elämisestä, tasapainon tavoittelusta.
Epäkriittistä miestutkimusta ja ihmissuhdejuttuja.
Pienen tytön äiti kirjoittaa elämästä.
Olemme seurapiireissä viihtyvä, sivistynyt ja hienostunut nuori pariskunta. Salaisuutenamme on molempien erilaiset fetissit ja niiden toteuttaminen. Tämän blogin myötä pääset lukemaan miten toteutamme yhdessä nautinnollisia hetkiämme.
Avioero-blogi, mummoksi tuleminen... yksin oleminen, itseensä tutustumista viiskymppisenä. Hyväksyminen. Rohkeus. Elämänusko. Huumori. Uusi ihmissuhde. Kolmannen blogin aika on nyt! Uusi elämä, sama nainen. Blogi kertoo elämästäni nyt, kun kaikki on hyvin.
Tavoitteena oma koti KULLAN kallis! Meitä on kolme naista, yksi isompi ja kaksi vähän pienempää, vailla omaa tupaa. Vanhoja hurmaavia puutaloa on jo katsottu sillä silmällä, mutta sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Nyt vaakakuppi on kallistumassa rakennusprojektin suuntaan.
Asioita, jotka tekisi mieli kertoa juuri silloin, kun kuuntelijaa ei ole.
44-vuotiaan naisen ajatuksia ihmissuhteista ja pohdintaa kohtaamisista. Sielun liikkeet ja elämän mittainen kasvu. Runoja ja musiikkia, jotka väräyttävät. Intohimona elämä. Voimavarana luonto.
Nelikymppisen mietteitä vaatteista, muodista ja muusta ihanasta!
Tervetuloa blogiini - Nainen ja Talo nro 3 seuraa naisen elämää talon kanssa ja talossa, tutkiskellen huoneitaan. Monenlaisen kauneuden rakastaja, joka tekee itse remonttia ja rakastaa kodin laittamista sekä erilaisia kädentaitoja kaiken hulabaloon keskellä.
Queen Arielin seikkailut. Maalla ja lavalla. Bienvenida!
Helsingistä 2010 Lahteen muuttanut 09/10 kolmilapsinen perhe (+isä, äiti ja koira sekä pari mummoa ja vaaria). Steiner-koulun käyneet tiukkisvanhemmat ja suvereeni citykoira koittavat pysyä 04/07, 02/09 ja 09/10 syntyneiden lasten perässä. Pulinaa ja kantavaa älämölöä Lahden torin reunalta.
Soodie on 24-vuotias nainen, joka tekee päätyönsä ohella keikkoja alastonmallina, asuu sekä maalla että kaupungissa, harrastaa aktiivisesti sinkkuilua ja seikkailuja ystävien kanssa aina eturiveistä backstageille asti.
Äitiyttä, naiseutta, parisuhdetta, mustaa ja suhteellisen huonoa huumoria, alelöytöjä, kitisemistä turhanpäiväisyyksistä, mustaa kahvia, TaaperoMappu 12/2010, siivousta, huonoja kuvia, yleistä uusavuttomuutta, vauva-, sisustus-, hää- ja asuntokuumetta, juorulehtiä, ilmapallofobia ja ikuinen viha tiskaamista kohtaan. Aidosti savolainen, draaman sekakäyttäjä ja suhteellisen oudoksikin väitetty kirjoittaja.
Hellan ja viinilasin välissä häärää visuaalinen suunnittelija, joka tykkää hyvästä ruoasta, viineistä, sisustamisesta ja kaikesta kauniista. Jaloissa pyörii kaksi lasta ja hellan ääressä auttaa välillä mies.
Deitti opas nettideittailun ihmeelliseen maailmaan. Seuranhaku sivulta löydät lisäksi netin kuumimmat treffipalstat yhdeltä sivulta, joten pääset suoraan itse asiaan.
Sporttia, ruokaa, vaatteita, kenkiä, kotia ja ylipäätään elämää rakastavan kolmekymppisen naisen menoa Espoossa ja Maailmalla.