Heilin tekeleet
Kotiäidin omia pikkutekeleitä, helppoja ja mukavia juttuja
Avainsanaan kuuluu 178 blogia.
Kotiäidin omia pikkutekeleitä, helppoja ja mukavia juttuja
Blogin pitäjä on kahden lapsen äiti, jonka perheeseen kuuluu myös avomies, koira ja talokaupan päällisinä tullut kissa. Kaikki käsillä tekeminen, vanha ja kaunis kiinnostaa ja inspiroi. Blogissa eletään arkea vanhassa puutalossa, esillä käsitöitä, askarteluja ja vanhan talon remontointia.
Kahden ystävyksen yhteinen käsityöaiheinen blogi.
Paperia Pariisista blogissa on aurinkoa ja arkipäivää. Kirjoittaja on visuaalisella alalla toimiva, Kanadasta nyt kesällä paluumuuttava suomalainen mamma, kahden pienen pojan äiti ja yrittäjä. Juttuja laidasta laitaan, ihmetellään elämänmenoa ja ilahdutaan kaikesta ihanasta :-)
Graafisen suunnittelijan toinen puoli: luonto inspiroi kortteihin ja muuhun käsillä tekemiseen. Myös Railin Runokortit -sarjaa tuotetaan Paperisilppurin pajassa. Askarrellaan ja puuhastellaan. Paperisilppurin Putiikista iloa itselle ja lahjaksi.
S:n kortteja ja muita askarteluja, piirtelyitä, käsitöitä, valokuvia, pupuja ja muita eläimiä ja ehkä silloin tällöin jotain muutakin.
Tämä blogi kertoo vuosia käyttämättömänä olleen oikean aivopuoliskon etsinnästä. Jokainen on luova - siitä lähdetään. Enää en keksi tekosyitä olla tekemättä sitä mitä oikeasti haluan. Siis: leimailen ja askartelen, käsitöitä harjoittelen, teen itse ja tuunaan. Ja välillä lyön päätä seinään!
Kotiäidin elämää, käsillä näpertelyä ja sisustamista.
Neuleblogi. Paljon lankaa, jonkin verran keskeneräisiä tekeleitä ja joskus jotain valmistakin.
Kisumaista menoa ja välillä vähän vähemmän kisuja.
Leikkaan, liimaan, askartelen kaikkea mikä kädessä pysyy. Valokuvaan, sisustan, opiskelen...
Neulontaa, näpertelyä ja muuta itse tekemää.
käsityöt, puutarhaa
..sisustusta, käsitöitä ja askartelua. Lastenvaatteita ja lapsiperheen elämää!
Villivadelma vuodattaa pieniä pätkiä elämästään. Aiheina mahdollisesti elo- ja valokuvat, vaatteet, ruoka ja muu tavallinen arki.
Nuoren naisen uusi elämä Englannissa. Päiväkirja kauniista ja mielenkiintoisista asioista, joita näen ja koen.
Nukkekotien rakentelua, roomboxien tekoa, miniatyyriaskartelua.
Seitsemän tyttären blogi, jossa neulotaan, ommellaan, askarrellaan, kokataan, leivotaan, kuorrutetaan ja liisteröidään. Muun muassa.
Anastasian aarteet: kirpputorilöydöt, kierrätys, vanhat tavarat, nostalgia, design, sisustus, piha ja puutarha, matkustus, näpertely