Now playing
Mitä nyt kuuluu? Blogissa mielentila puretaan musiikiksi ja musiikki sanoiksi.
Avainsanaan kuuluu 142 blogia.
Mitä nyt kuuluu? Blogissa mielentila puretaan musiikiksi ja musiikki sanoiksi.
Musiikkia, kuvaa ja videota laidasta laitaan maailmalta. Itse tehtyjä ja muualta löydettyä. www- ja Spotify-linkkejä.
OSC pitää sisällään erityisesti metallihenkistä tyyliä ihannoivan kenkä- ja koirafanaatikon kuvitettuja kertomuksia kirppislöydöistä, keikoista, sisustuksesta ja kaikesta muusta Nikonin, Canonin ja Nokian linssin taakse osuneesta, mielipiteitä asioista, jotka eivät yleensä kirjoittajalleen millään lailla kuulu sekä paljon muuta. Saattaa sisältää myös pieniä kissan- ja koirankarvaesiintymiä.
Musiikkia ja muuta asiaa länsirannikolta. Kirjoittajina Kuningas Pähkinä, Setä Tamu ja Myyrä.
musiikki, leffa, taide, whatever - spämmiä jakamisen ja pätemisen pakosta.
Kaikkea kaikesta ja vähän vielä lisää. Nuori nainen kirjoittaa siitä, mitä näkee, kuulee ja ajattelee. Pyrin siihen, että paasausta olisi mahd. vähän, ilmiöitä sitäkin enemmän.
Satunnaisten ajatusteni oksennusämpäri.
Meitä on kolme. Me pidämme keikoista ja musiikista. Me haluamme jakaa asioita, niinpä laitoimme itsemme nettiin.
BLOGI SUURISTA UNELMISTA. TYTTÖ, JOKA TAVOITTELEE TÄHTIÄ, MUTTA SAAVUTTAAKO HÄN KOSKAAN NIITÄ? :)
Musiikin suurkuluttajan, musafriikin ja ikuisen uuden musiikin etsijän levypoimintoja. Kyse ei siis ole levyarvosteluista, vaan pikemminkin poiminnoista.
17,73 vuotiaan pikkukaupungin kasvatin seikkailut arjessa ja sen ulkopuolella. Satunnaista kertoilua elämästä, sen kulmakivistä ja niistä selviämisestä.
Kultillinen tapahtuma ProgeClub K-Klubilla, mutta nyt myös Uusi, netin valtavia progressiivisen musan nauha-arkistoja hyödyntävä tuotebrändi ProgeClubTV - proudly - progressiivisen rockin harvinaisuuksia, visailuja, artistiteemoja, live-esityksiä, vuorovaikutusta ...
Nuori espoolais nainen päivittää blogia päivittäin arjesta, juhlasta, tekemisistä, ajatuksista, vinkeistä,kuvista ja musiikista. Postauksii keskimäärin 3 päivässä! Check it out ja ryhdy lukijaks! ;)
Rutistus on musiikkivideo kanava raskaamman rockin, metallin ja progen ystäville. Ensisijainen tavoite on rakentaa blogimuotoinen kirjasto hyvästä musiikista. Blogissa on musiikkivideoita jotka on kerätty webin eri videokanavista kuten youtube, vimeo, etc. Tarkoitus ei ole olla kanava uusille lupauksille ilman levytysdiiliä, vaan paremminkin jo levyttäneille bändeille - joiden soittoaika on jäänyt meillä Suomessa aiheettoman vähäiseksi. Eli lyhyesti: Blogilla toteutettu Music Television, mutta hyvälle musiikille. Koska itse haluan jatkuvasti löytää uutta hyvää musiikkia, on aktiivinen palaute tervetullutta.
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
Täydellisen DNA:n omaavan henkilön silmäyksiä paskaan.
Kirjoittelen omasta elämästä ja pukeutumisesta, miesten muodista, valokuvauksesta ja uudesta musiikista