Avainsanaan kuuluu 380 blogia.
49-vuotiaan muotifanaatikon ajatuksia omasta tyylistään, muodista ja sen eri ilmiöistä. Blogissa esittelen usein myös mun frendien Even, Pekkiksen, Mungon, Salen ja Paven tyylejä.
Olen 18-vuotias tyttö, joka rakastaa muun muassa piirtämistä, kirjoittamista, leipomista ja kissanpentuja.
21-vuotias stylisti-meikkitaiteilija ja pian myös kynsimuotoilija.
Kaikkein ihaninta elämässä on: kauniit vaatteet, hyvien kirpparilöytöjen tekeminen, halaukset, suklaaleivokset, ja kissat. Näiden ihanuuksien ympärillä siis bloginikin pyörii.
23-vuotias tuotannon assistentti, joka on kiinnostunut kosmetiikasta, valokuvauksesta, tatuoinneista, vaatteista ja graafisesta suunnittelusta.
Pariisi-Helsinki-New York -akselia asuttava suomalainen opiskelijatyttö kirjoittaa mistä huvittaa ja miten huvittaa. Keskeisenä teemana ovat kaiken maailman turhanpäiväisyydet, syvempää sisältöä ei täältä löydy. Juhlinta on mukavaa, matkustus on mukavaa, kaverit ovat mukavia ja kesäloma voisi kestää kahdeksan kuukautta vuodessa - joululoma tarvitsee nimittäin oman tilansa.
Blogi kertoo kohta 16-vuotiaan suomalaistytön arjesta, jota värittää kiinnostus valokuvauksesta ja muodista. Blogi käsittelee myös palavasta kiinnostuksesta matkailua ja etenkin Latinalaisen-Amerikan kulttuuria kohtaan. Haaveisiin lukeutuu vaihtovuosi Etelä-Amerikassa.
Äiti ja tytär vaatteiden ihmemaassa
29-vuotias kenkiä rakastava nainen etsii oman tyylinsä rajoja ja koittaa kasata toimivaa vaatevarastoa. Motto on, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"
Tyyliä ja ajatuksia 15-vuotiaan tytön elämästä.
Inspire me. Surprise me. Style agent me. Tyyliagentit kiertävät kauppoja ja raportoivat uusimmasta tarjonnasta niin pikkuputiikeissa kuin isoissa vaateketjuissa. Tyyliagentit valitsevat sinulle parhaat löydöt valmiiksi ja seuraamalla Tyyliagenttien raportteja tiedät ensimmäisenä mitä uutta kaupoista löytyy juuri tällä hetkellä.
Turun Sanomien nettisivujen oma tyyliblogi, joka odottaa kommenttejasi, toiveitasi, tyylitietoasi! Tyyli on jotain enemmän, ja trendit ovat sen mauste.
I shop therefore I'm. 18-vuotias tyttö esittelee tyyliblogissaan pukeutumistaan ja viimeisimpiä ostoksiaan, sisustaa ja ottaa kantaa maailmaa mullistaviin muotivirtauksiin. Kaikkea turhamaista mutta silti niin ihanaa.
Tuorehko blogi, jossa keskitytään ensisijaisesti muotiin ja kosmetiikkaan. Muistakin aiheista saattaa postauksia tulla, ihan fiiliksen mukaan. :)
Blogia pitä 21-vuotias arjestaan kirjoittava ikuisuuskakara, jolla on keskivaikea housukammo ja addiktio liian korkeisiin korkoihin.
17-vuotiaan lukiolaistytön tyyliä ja elämää.
Netin parhaat vaatteiden verkkokaupat laajassa esittelyssä. Sivustolla kerrotaan, mistä hankit parhaat merkkivaatteet edullisesti ja nopeasti.
Blogi elämästä.