Ainon kanssa
Olen 24-vuotias opiskelija kotoisin Helsingistä, mutta asun nykyään Tukholmassa. Tällä hetkellä olen kesälomala Helsingissä. Kirjoitan elämästäni ja vapaa-ajanvietostani, kaikesta, mitä mieleen juolahtaa.
Avainsanaan kuuluu 3571 blogia.
Olen 24-vuotias opiskelija kotoisin Helsingistä, mutta asun nykyään Tukholmassa. Tällä hetkellä olen kesälomala Helsingissä. Kirjoitan elämästäni ja vapaa-ajanvietostani, kaikesta, mitä mieleen juolahtaa.
Lähinnä japanilaista muotia seuraava blogi. Gyaru+muut kivat.
Alunperin tarkoitus oli kertoa hyvää ja kerrankin positiivista meidän shoppailusta. Sitten tuli kulutusmorkkis ja päätinkin kertoa tarkemmin, että miten meidän perhe törsää. Lue siis lisää siitä, mihin 5-henkisen, suhteellisen hyvätuloise perheen rahat oikein kuluvat.
Ajatuksia ja näkökantoja liikunnasta ja hyvinvoinnista, kertoilee koko ikänsä aktiivisesti liikkunut, hyvinvointialalla työskentelevä nuorimies.
Askolalaisen, nuoren naisen aikuitumisriittejä ja kamppailua saada oma elämä vihdoin kondikseen. Mielipiteitä, musiikkia ja helvetin kieroa mieltä.
21 vuotias nuori nainen joka kertoo omista fiiliksistä vähän kaikessa. Harrastuksiin kuuluu mm. ruoka ja shoppailu. Rakastaa ystäviään, perhettään, omaa kultaa ja matkustamista! Asuu tällä hetkellä Dubaissa ja kertoo hiukan tekemisiään ja kokemuksiaan Dubaista.
Outoilua maan ja taivaan välimaastosta, konservointiopiskelijan näkemyksiä elämästä, taiteesta ja itsestään
Indiedays kerää yhteen parhaat alennuskoodit!
"I would rather be hated every damn day of my life for being real than loved for being something I'm not."
Blogia kirjottelee viistoistavee tyttönen pääkaupunkiseudulta. Rakastaa muotia, tanssimista, musiikkia ja aurinkoisia sunnuntaiaamuja. Kertoilee omasta elämästään päivän asuilla, valokuvilla sekä textinpätkillä. Hope u like it!
Hei, olen 16 vuotias nuori tyttö turusta. Olen suomiruotsalainen ja käyn ruotsinkielistä koulua turussa. Blogissani kijoitan elmämästani ja mielipiteistäni. Tykkään kavereitten kanssa olemisesta, shoppailusta ja bilettämisestä! Toivottavasti pidätte blogistani! btw! unohdin sanoa.. I write my blog in english ;)
Opiskelijan matka Porista Dundalkiin, Irlantiin. SAMK vaihtuu DkIThin.
"Mitä tapahtuisi, jos Ihmemaan Liisa istutettaisiin tavalliseen maailmaan, rupeaisikohan se itkemään?" Blogi, joka ei tyydy vain yhteen genreen vaan jakaa tilansa mm. muodin, elokuvien, kirjojen ja tavallisen päiväkirjameiningin kesken ^^
Päiväkirjatyyppistä tarinointia 16-vuotiaan helsinkiläistytön menoista ja teoista tyyliblogin muodossa. Päivän asuja, ostosten esittelyjä, inspiroivia kuvia, haaveilua, muotia catwalkilta ja julkkiksilta. Katso ja tutustu!
Alien2nrs (Alien Tuners) aka Alien Motorsport ry on Suomalainen autokerho. Perustettu vuonna 1997. Suomalaista pioneerityötä Tuning & Styling -scenen saralla. Automme edustavat harvinaisempaa kalustoa toiselta puolelta maailmaa – Japanista. Nissan Skyline GT-R: tupla turbo, neliveto, nelipyöräohjaus yms. Blogista löytyy autopäiväkirja jossa seuraillaan autojemme rakentelua Suomessa sekä muun maailman trendejä.
15-vuotias Alisa kirjoittelee Kokkolasta. mm. valokuvauksesta, vaatteista/muodista ja päivittäisistä jutuista kirjottelua:)
Äiti-tytär -blogissa keskitytään elämän kauniisiin pieniin asioihin yhdessä ja erikseen.
life is what you make of it