Words Like Turds
Blogini sisältää erilaisia kirjoitelmia runoista novelleihin ja mielipideteksteistä ostoslistoihin, välillä vakavasti, välillä vitsihuumorilla. Viime aikoina olen kirjoittanut enimmäkseen runoja. Tervetuloa mukaan.
Avainsanaan kuuluu 7 blogia.
Blogini sisältää erilaisia kirjoitelmia runoista novelleihin ja mielipideteksteistä ostoslistoihin, välillä vakavasti, välillä vitsihuumorilla. Viime aikoina olen kirjoittanut enimmäkseen runoja. Tervetuloa mukaan.
Henkilön Milla Esther Rae tajunnanvirtaa valokuvilla ihanasta (Hippi Indie Hipster) tyylistäni ajoittain.
Tarina tytöstä, joka tunsi.
Kohtauksia elämästäni narsistin kanssa. Kertomus siitä miten pääsin irti ja mitä kaikkea piti tapahtua ennenkuin vapauduin.
”Mielisairaus – mitä sitten!” on Anne Turtiaisen soolotanssiteos joka saa ensi-iltansa Pohjois-Karjalassa lokakuussa 2009. Teos kertoo omakohtaisen tarinan eräästä mielisairaudesta 27 vuoden ajalta. Diagnoosina on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Teoksessa kuvataan sairaalamaailmaa, psykoosien kummallisuutta, masennuksen tuskaa, lääkäreitä ja ympäristön suhtautumista sairauteen, ilmaisumuotonaan tanssi ja puhe. Mielisairaus on osa arkea, siitä ei pääse eroon, mutta se voi myös olla rikkaus ja luovuuden lähde. Blogi seuraa Turtiaisen tanssiteoksen ”Mielisairaus – mitä sitten!” valmistumista ja vaiheita keväästä 2009 alkaen. Teos saa ensi-iltansa Joensuussa lokakuussa 2009.
Blogini kertoo siitä minkälaista elämäni on ollut mielisairaan äidin rinnalla ja miten se on vaikuttanut minuun.
Doktorerna granskade världen från Anstalten, en klotformad glob till byggnad. Favoritsjukdom var en konstant bokstavskombination i Doktores konsonanta vokabulär. Det uttrycket har med det finska språket att göra. Det finska bokstavsföremålet Mielisairaus, som betyder Sinnessjukdom, kan även direktöversättas och då blir det Favoritsjukdom.