Kiellettyjä onnen hippusia
Monipuolinen blogi 18-vuotiaalta naisenalulta, mielipiteitä, kuvia, oivalluksia, kirjoittamaan opettelua.
Avainsanaan kuuluu 369 blogia.
Monipuolinen blogi 18-vuotiaalta naisenalulta, mielipiteitä, kuvia, oivalluksia, kirjoittamaan opettelua.
Xl-muotia ja kaikkea muuta parikymmpisen emännän elämään liittyvää.
Tässä blogissa käsittelen asioita, jotka ovat itselleni ajankohtaisia, tärkeitä, tai muuten vain mieleen painuneita. Joskus tärkeää asiaa, joskus taas turhempaa. Tervetuloa kurkistamaan maailmaa minun silmilläni.
Blogi jota pitää merenkulun parissa elämäänsä viettävä jonkin sortin sosialisti, kansalaisaktivisti, buddhalainen punkkari
Pohdintaa ruokapöydän ääreltä; Syömishäiriöstä irtipäästämistä, liikunnan iloa, aaringonkukkia, unelmia, sekä opiskelua ♥
Minun ikiomaa löpinää (ja läyhäämistä) kaikesta ja ei niin mistään :)
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa"
Kulttuuria ja leipää niistä kiinnostuneille!
Yhteiskunnan ihmeistä henkiolentojen kautta tieteeseen betoniviidakon filosofin miettein. Käsittelen myös siinä sivussa omaa agorafobiaa ja paniikkihäiriötä.
Kyseessä on laihduttajan käsikirja, jonka tarkoitus ei ole samaistua kuntoiluun ja laihduttamiseen erikoistuneisiin opuksiin vaan antaa rehellinen kuva minkälaista on, kun ihminen laittaa itsensä likoon. Tulokset nähdään sitten, kun aikaa on kulunut, mutta lukija pystyy seuraamaan tunnelmia sekä ajatuksia reaaliajassa. Jos ottaa päähän, niin se lukee kyllä blogissa.
Espoolaisen tytön lifestyle blogi englanniksi. Kirjoitan blogissani lähes kaikesta minua kiinnostavasta kuten muodista, vaatteista, valokuvauksesta, elämästä Suomessa, kavereista sekä matkailusta.
Dziin elämää Barcelonassa. Samassa taloudessa asuvat venezuelalainen aviomies ja masussa kasvava pieni tyttö.:)
Mulla on vain yksi huone, se ei ole kovin suuri. Syön silloin kun tulee nälkä, yleensä aina samaa. Ja juhlin liikaa jos mua huvittaa. Olen onnellinen nainen.
Muistin tueksi merkittyä
16-vuotiaan mielipideblogi
Capuccinoa ja croissantteja. Kokouksia ja vaikuttamista. Koruja ja puuteria. Aktiivinen opiskelija jakaa kanssasi mielipiteensä ja pukeutumistyylinsä.
Blogini kertoo kaikesta, mitä elämässäni tapahtuu tai kenties on tapahtumatta. Lähinnä sen sisältö on ehkä tyyliin "Mitä ajattelin tänään". Saapi nähdä, millaisia asioita blogiin sitten lopulta päätyy, mutta ounastelisin juttuja elokuvista, musiikista, koulusta, miesten outouksien kummastelusta sekä gradustressaamisesta.
Kirjoituksia jokapäiväisestä elämästä. Olen rauhaa etsivä,elämäniloinen ihminen, jolle tärkeintä elämässä ovat ihmiset, lukeminen, oppiminen ja pienet ilostuttavat asiat.
läpäläpää, paskaa huumoria ja turhia juttuja ikilissun suusta (=