Just my gay life - Jannen blogi
Päälle 20 vuotiaan homon ajatuksia elämästään, poikaystävästään ja ongelmallisesta suhteestaan omaan itseensä. Siinä se on kai tiivistettynä.
Avainsanaan kuuluu 27 blogia.
Päälle 20 vuotiaan homon ajatuksia elämästään, poikaystävästään ja ongelmallisesta suhteestaan omaan itseensä. Siinä se on kai tiivistettynä.
Viiskymppisen hekkalin vanhan nahan elämää; soosia ja soppaa. "Elämä on kuin sipuli; kuorin sitä kerros kerrokselta ja aina välillä itken. Elän elämäni hymyillen, hymyillen läpi kyynelten. Eihän elämä ole vain yhtä juhlaa, vaan se on myös ruusuilla tanssimista."
Kaksikymmentäviisi vuotta. Nainen? Kertoo omasta itsestään, menneisyydestä, joskus maailmaa arvostelen, mutta suurimman osan ajastani painin itsensä kanssa. Ajatusten purkua tekstinä, älytöntä keljuttelua, ketutusta. Yritän saada taas otteen elämästä. Enemmän selviää toki lukemalla. Blogi päivittyy vähintään joka toinen päivä.
Mikä sattuu? Ahdistus, masennus, syömisongelmat, lihominen, työkiireet, koulukiireet, parisuhde ongelmineen. Kehen sattuu? Nuoreen naiseen joka ei ajoittain löydä itseään. Miksi sattuu? Tule ja selvitä, kiitos. Sattuuko? Ei onneksi ihan aina, täytyy jaksaa juhliakin. Miten sattuu. Minä tässä.
I'am bipolar. What's your excuse ? Tämän liki viiskymppisen naisen kokemuksia omasta sairaudestaan. Välillä rankkaa tai sitten helvetin rankkaa eli bipo päässä kaikilla keleillä. Kerään tähän blogiini myös muiden blogistanian kaksisuuntaisten blogiosoitteita. Ilmoita blogini kommenttilootaan, jos haluat blogisi sille listalle.
tämä sivu on syntynyt omista tarpeistani saada tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä
Tämä blogi on miuta varten. Yritän saada tolkkua siitä sotkusta jota kutsutaan myös elämäksi. Tiedä si miten siinä onnistun.
Tämä blogi on kuvaus minun elämästäni, ajatuksistani ja ennenkaikkea tiestäni parantumiseen ja onneeni.
Blogi sisältää ajatuksiani ja teorioitani Aspergerin-oireyhtymästä ja ADHD:sta. Blogin tarkoitus on edistää neurologisesti poikkeavien ihmisten itsetuntemusta ja auttaa heitä löytämään omat lahjansa ja vahvuusalueensa. Myös muut herkät ja itsensä erilaiseksi kokevat ihmiset voivat löytää täältä aineksia kasvuunsa.
Elämä niin helvetin sekaisin vaikka tahtoisin vain olla pieni ja onnellinen. Laihdutusta, viillettyjä käsivarsia, toivoa, epätoivoa, heppatyttö, vaikka mitä. Lääkäri sanoo masennus, ahdistus, vahvoja dissosiaatioita, paniikkia, mitä sinä sanot?
no...se on varmaan jotain syötävää?
Mielenterveysongelmaisen naisenalun pohdiskeluja ja kertomuksia elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä.
Kertoo etelä-suomesta olevan tyttösen elämästä. Niin hyviä, kuin huonojakin päivän hetkiä, joita saa käydä kommentoimassa ja kyyläämässä. Kirjoitan omasta elämästäni, suprise?
Miltei kolmikymppisen naisen arkea ja juhlaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön seuralaisena.
Nuori nainen, diagnoosina vaikea masennus, yrittää saada otteen elämästä ja kirjaa ylös tuntemuksia matkan varrelta.
Kaksisuuntaisen elämää harmaassa maailmassa