Sävyjä & Sointuja
Parikymppisen taidenörtin neidin toilailuja ja elämänmenoa Saksassa ja maailmalla.
Avainsanaan kuuluu 49 blogia.
Parikymppisen taidenörtin neidin toilailuja ja elämänmenoa Saksassa ja maailmalla.
Aikuinen naishenkilö, joka harjoittaa itseterapiaa usein sanoja säästämättä mutta silti yhteisymmärryksen ja harmonian merkeissä, ehkä. Kivoja asioita tämän naisen elämässä ovat muun muassa vaatteet, sosiaalinen ympyröinti, raskas musiikki ja siihen liittyvä oheistoiminta sekä tärkeistä tahi ärsyttävistä asioista nillitys ja/tai vouhkaaminen.
19v "live fast die young" -aatteen jakava heavy metal lady ja sekä sisäisesti että ulkoisesti blondi tietokonenörttiopiskelija Helsingissä, suvun musta lammas ja elämääni useimmiten helvetin tyytyväinen. Blogi kiinnostuksen kohteistani ja asennevammoista.
Musiikin sekakäyttäjä avautuu ajatuksistaan ja intohimoisen riippuvaisesta suhteestaan musiikkin. Roudausta, narikkahommia ja yleistä popitusta hevimmillä taajuuksilla "fanitytön" silmin. Asiaa aiheesta ja sen vierestä.
Hämärän kaiku -blogissa on kysymys elämäntavasta, johon kuuluu vahvasti metallimusiikki. Blogi pitää sisällään raportteja festareista, keikoista ja matkoista, metalli- ja goottihenkistä tyyliä, tummaa sisustusta, ripauksen kirjoittajan henkilökohtaista elämää, mielipiteitä asioista ja kaikkea blogin synkkään olemukseen sopivaa.
Lifestyle -tyyppinen blogi. Kirjoitan moniuloitteisesta tyylistäni ja elämäni tapahtumista. Mielialaongelmia ja musiikkia.
616 songs, one song a day. Discover new pieces of art and share your feelings! These songs show how I am. Helppoa englantia. :)
Olen nuori tyttö, joka haaveilee muotisuunnittelijan urasta, täydellisestä vaatekaapista, rakastaa vaatteita, muotia, kahvia, tuunaamista, hyvää musiikkia ja ompelemista, sekä inspiroituu niin metallimusiikista kuin kadulla kulkevista ihmisistäkin.
24-vuotias espoolainen teekkarityttö, joka aloitti opintonsa syksyllä 2011. Bloggaa tajunnanvirtaisia pätkiä kaikista inspiroivista ja kummastuttavista aiheista, joita elämä heittää matkan varrella eteen.
Fanaattisen metallinaisen valitsemaansa ja rakastamaansa musiikkigenreen sen moninaisissa ilmenemismuodoissa perehtyvä blogi.
Kotimainen musiikkisivusto. Levyt, livet, DVD, kirjat, haastattelut, klassikot, sarjakuvat.
Suomalainen Äijä vs. ruoka-aineet. Taustalla Heavy metallia ja asenne kohdallaan... ja mitä siitä sitten seuraa. \,,/ (sallittu toki naisillekin) ;)
Kaikki pelit perustuvat siihen että toinen joko lyödään tai syödään.
Terveteloa mieleni kaatopaikalle, jonne minä, Unessakävelijä, neito kaksikymmentä ja risat, tallennan tarinoitani.
Musiikin parantavaan voimaan uskova villimmän puoleinen tyttölapsi 27wee tarinoi aikuiseksi kasvamisen vaikeudesta, elämänsä koukeroista ja totta kai - miehistä.
Mitä tapahtuu kun kohta 3- kymppinen kahden lapsen äiti pääsee purkamaan tuntojaan netissä? Eli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mitä nyt elämässä voi tapahtuakkaan?