(Vitutus)päiväkirja
Vitutuspäiväkirja, jossa kerron ärsyttävistä asioista. Mukana myös mukavia juttuja
Avainsanaan kuuluu 68 blogia.
Vitutuspäiväkirja, jossa kerron ärsyttävistä asioista. Mukana myös mukavia juttuja
Outoilua maan ja taivaan välimaastosta, konservointiopiskelijan näkemyksiä elämästä, taiteesta ja itsestään
Helsinkiläinen Atrum Materia -bändi soittaa 70-80-luvun vintage-heviä, mm. Deep Purplea, Rainbow'ta, Led Zeppeliniä, Black Sabbathia, Whitesnakea ja Iron Maidenia.
Imperiumi.net toimituksen blogi, jossa pohditaan asioita jotka jollain tavalla liittyvät metallimusiikkiin ja siitä kirjoittamiseen. Tekstiä "metallista ja sen vierestä!"
*The drum fill to express the primitive simplicity of a joke*
kaikkea maan ja taivaan väliltä nuoren metallistin silmin. kommentoida saa ja pitääkin.
Puhetta musiikista metallin ja rockin muodossa. Pieni sipaus kirjallisuutta ja elokuvaa mukana. Lähinnä liikutaan niiden lukuisten bändien seurassa jota kuuntelen, listassa tällä hetkellä 26 bändiä.
sana, toinen, lause. pilkku, piste... ajatus, toteutus, tulos
ErilaZ on suomalainen entisen Kuroshio Current -kitaristin sooloprojektibändi. ErilaZin musiikki ammentaa Industrial, EBM, metalli ja jopa Folk -tyylilajeista. http://www.erilaz.net -sivustolta löydät ilmaisia täyspitkiä mp3 -muotoisia biisejä, kuvia, lyriikkaa, kommentointimahdollisuuden yms.
GRENDEL on the road and somewhere else... Helsinkiläisen Grendel yhtyeen ylläpitämä blogi keikoista ja muista asioista...
Tinnitus raiskaa korvaa ja kuluma niskanikamaa... mutta metalli pysyy ja paranee! Helevetinperkeleen blogissa nyrkki nousee niin taisteluhevin, tublabasariörinän, kitarakepityksen kuin tukkahevinkin tahdissa. Luvassa metallin sekakäyttöä: keikkoja, festareita ja levyjen kuuntelemista!
Musiikkiaiheinen blogi, jossa keskitytään enimmäkseen raskaaseen musiikkiin
Humanoidi Siriukselta ruotii telluslaisten musiikkia. Ufoukon arvosteluista löytyy ainakin progressivista rockia ja metallia laidasta laitaan. Myös jotain ihan muuta saattaa putkahdella.
Juttuja hieman harvinaisemmasta musiikista, elokuvista, TV-sarjoista, kirjoista ja kaikesta muusta minkä koen kirjoittamisen arvoiseksi.
Musiikkiblogi, jonka painopiste on raskaammassa musiikissa. Muunlaisestakin musiikista toki juttua löytyy.
satanwattia sanoo: Ensin on puuma ja gendertutkimus, sitten joku ihan outo bändi ja tuntemattomat festarit jossai prkl Kontulassa ja nyt joku Finkerroos.
16-vuotiaan lukiolaistytön "päiväkirja". Puhun samoista asioista ja käsittelen samoja asioita päivästä toiseen. Turha elämä.
Kaikkea maan ja taivaan väliltä, pääosin valokuvia sisältävä blogi nuoren ajatuksenkulusta & pohdiskeluista.