Destination Unknown
Matkailua ympäri maailman, välillä mukana koskikajakki, sukset ja fillari. Tukikohtana työ ja koti Norjan vuorien keskellä!
Avainsanaan kuuluu 31 blogia.
Matkailua ympäri maailman, välillä mukana koskikajakki, sukset ja fillari. Tukikohtana työ ja koti Norjan vuorien keskellä!
Ajatuksia arkielämästä - kodista, työstä, harrastuksista, reissaamisesta ja maailman menosta. Saattavatpa nämä joskus ryydittyä myös sopivalla reseptillä tai asiaan istuvan laulun sanoilla.
Retkeilevä ohjelmistokehittäjä muuttaa alkutalveksi 2007 Uuteen Seelantiin. Matkan ajankohta 1.1.-19.2.2007.
Suomalainen perusretkeilijä Ruotsissa Värmlannissa etätöitä tekemässä ja retkeilemässä (melontaa ym).
Koiramaisia ja muita juttuja.
Jennin kyökkipsykologinen trilleri. Elämää, kirjoittamista ja kiihkeää puutarhanhoitoa. Heikkohermoisille.
Hei! Olen Länsi-Suomenläänissä asuva free agent. Kirjoittelen tapahtumista joita näen sekä koen ympärilläni että sisälläni! Hyvinkin iloiseksi tekisit minut antaessasi palautetta! -Kiitos, ja tervetuloa lukemaan juttujani!
Kuusamon Koskimelojat ry:n tietolaari. Asiaa aiheista koskimelonta, virkistysmelonta, kuntomelonta, freestylemelonta, koskenlasku.
Maailman Vahvin Nalle on 31 vuotias endorfiiniaddikti ja liikuntafriikki josta -tai oikeastaan jonka läheisistä tuntuu joskus, että niitä harrastuksia taitaa olla vähän liikaa :D Toisaalta... Sukeltaminen on varsin päräyttävää, niin kuin myös kalliokiipeily. Lenkkeily pitää miehen virkeänä ja metsissä samoillessa saa mieli levätä. 5 vuotiaana istuin ensimmäisen kerran kanootissa ja lasketeltua oli siihen mennessä tullut jo useampi kilometri. Sivakat taisi faija sitoa jalkaan jo ennen kuin lapsi parka kävelemään oppi. Tämän kaiken lisäksi Maailman Vahvin Nalle heiluu punttisalilla, kuin viimeistä päivää useamman tunnin viikossa. Pelkkä töiden tekeminen ei riitä, vaan siellä täytyy myös viettää suurin osa vapaa-ajastaankin rautaa nostamassa. Ehkä myös tatuoinnit, jotka peittävät Nallen kehosta miehekkään alan voidaan laskea harrastukseksi, sillä vaikka viimeisestä sessiosta onkin jo toista vuotta, eivätkä tatuoinnit hikiliikuntasegmenttiin kuulu, niin kyllä se niitä ottaessa lensi. Kylmä sellainen...
Melonta ja retkeilysivut. Melontaretki Jyväskylästä Lahteen, Päijänne, Vesijärvi. Melonta- ja luontokuvia sekä melonta- ja retkikertomuksia
Ajopäiväkirja saaristomereltä.
Melontaa itäisellä Suomenlahdella. Retkeilyä, roskien keräilyä ja valokuvausta.
Noin kolmekymppinen aviopari. Matkaa kotoa rakennuspaikalle reilusti yli 800km. Liian vähän vapaa-aikaa.Tavoitteena ympärivuotiseen käyttöön soveltuva loma-asunto järven rannalla lähivuosina. Saas nähdä.
Melontaa, ulkoilua, kokkailua, huumoria. Desperadon seikkailuja.
Blogi uuden purjekanoottimallin rakentamisesta. Projekti on alkanut 2007 ja kanoottien pitäisi olla valmiina ensimmäiselle retkelle kesällä 2009.
Matkapäiväkirja koskimelontareissusta Uuteen-Seelantiin.
Näyttää siltä, että tämän blogin pysyvä aihe on retkeily. Tavalla tai toisella. Lappi, Argentiina, Kainuu, Intia, Saimaa, Uusi Seelanti. Maisemia, kohtaamisia, visuaalisia kokeiluja.