Anna-Stina & Aatu
Aatu on sekarotuinen hulppea koira, josta löytyy virtaa ja iloa. Rotuina on bordercollie, lk. collie sekä kultainennoutaja. Lisää blogissa! :)
Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
Aatu on sekarotuinen hulppea koira, josta löytyy virtaa ja iloa. Rotuina on bordercollie, lk. collie sekä kultainennoutaja. Lisää blogissa! :)
Emman ja Kiukun treeniblogi. Koiraharrastusten treenipäiväkirja jota pidän itseäni varten ja siksipä juuri myös kommentit ovat tervetulleita. Tekstin pääpaino treeneissä ja kokeissa mutta kirjoittelen myös muuten koirien kuulumisia.
Kuraisia tassuja ja koiranpentuja. Ok-taloasumista ja jatkuvaa remppaamista. Puutarhanhoitoa tai ainakin voikukkien kitkemistä. Leipomista, mies kun laittaa ruuan. Reissaamista, niin Suomessa kuin kauempanakin. Meidän perheen Elämää.
Blogin tarkoituksena on toimia pääasiassa jahti- ja jälkipäiväkirjana. Kertoilen myös parhaani mukaan yleisesti ajo- ja jälkiharrastuksesta (mejä). Mukana on tietysti myös ripaus "bassetmaista" arkea.
käsitöitä ja noutajakoiria, metsästystäkin aloittelemassa
Elämää kahdeksan parsonin ja yhden bordercollien kera.
Novascotiannoutaja Milon kuulumisia noutokoulutuksesta ja muista touhuista. Blogissa sivutaan myös luonnossa liikkumista ja eränkäyntiä.
Ensin taloon tuli koira, sitten toinen… Ja kuin itsestään lauma kasvoi neljään ja nyt arjen täyttävät niin koiranäyttelyt, metsälenkit kuin talon valtausta salakavalasti yrittävät koirankarvatollot. Koirista on tullut elämäntapa. Mitä kaikkea onkaan elämä energisten ja iloisten koirien kanssa, jotka edustavat rotuja papillon, phalène ja englanninspringerspanieli? Ota selvää ja tutustu ;)
Myyn treeniblog keskittyy varsin vauhdikkaan cockerspanielineiti Myyn elämään. Pääosissa ovat agility ja tottelevaisuuskoulutus (toko), mutta myös muita koiramaisia asioita mahtuu tämän kirjavan cockerin arkipäiviin!
Ava-beaglen toilailuja ja tekemisiä
Parsonrussellinterrieri Panun elämää
Parsonrussellinterrierit Roosa ja Rocky seikkailevat täällä. Kennel Pikkuroosan kuulumisia.
Valikoituja tarinoita borderterrieriveljesten Pyryn ja Rekon maailmasta
Blogissa seurataan monirotuisen Rontti koiran elämää. Harrastuksina tällä vipeltäjällä on etsijäkoiratoiminta ja toko. Blogissa myös vinkkejä koiran kouluttamiseen.
Cockerspanieli Siiri treenaa agilityä tähtäimessä kolmosluokka ja x-rotuinen Wäinö aloittelee uraansa tokossa
Irlanninterrieri Tessan kuulumisia ja harrastamisia.
Koiramaista elämää Vierumäellä, rotuna parsonrussellinterrierit.