Special needs
Pidän kauniista asioista ja kosmetiikasta. Olen pahasti nettitilailuun addiktoitunut ja kaikki pitää saada - täällä kertoilen ostoksistani ja muusta hömpästä.
Avainsanaan kuuluu 102 blogia.
Pidän kauniista asioista ja kosmetiikasta. Olen pahasti nettitilailuun addiktoitunut ja kaikki pitää saada - täällä kertoilen ostoksistani ja muusta hömpästä.
Kiharatukkainen verkkotuottaja ja musiikin sekatyöläinen kirjoittaa pääasiallisesti kosmetiikasta, joskin muitakin aiheita saattaa fiiliksen mukaan eksyä joukkoon.
Asiaa kauneudesta ja kosmetiikasta. Tuotearvioita ja -esittelyjä sekä muutamia silmämeikkiohjeita. Pyritään pysyttelemään huokeanhintaisissa tuotteissa, jotka ovat kaikkien saatavilla.
Meikki-ideoita, meikkiluomuksia, meikkausta, meikkejä jne.
19-vuotias naisen alku kirjoittelee sensuroimatonta lifestyle blogiaan jossa innostutaan esimerkiksi vaatteista, hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta. Sydäntä lähellä nauraminen, päättömät jutut, ystävät, juhliminen, taide ja musiikki.
20-vuotiaan naisen alun lifestyle henkinen blogi maustettuna rakkaudesta (edulliseen) kosmetiikkaan, vaatteisiin, pelaamiseen ja kaikkeen muuhun kivaan niiden välissä. Tule ja tutustu !
Miau´s life - Blogi käsittelee omasta vinkkelistäni muotia, vaatteita, meikkaamista, hiuksia ja asioita, joilla sinä voit tehdä arjestasi helpompaa! Lisäksi puhumme paljon tanssimisesta ja show-maailmasta.
Mariela Sarkima Make Up + Hair + Stuff = blog, portfolio, video, people, moodboards and loads of inspiration.
Perusmeikkausta edullisilla meikeillä.
Greenlips blogissa testaillaan luonnonkosmetiikkaa, esitellään meikkisävyjä ja annetaan meikkivinkkejä. Välillä me Greenlipsiläiset höpitään kaikkea muutakin.
Peilikuvia -blogi on kirjoituksia parikymppisen espoolais-eskapistin sielunelämästä. Päärooleissa narskuva narsismi, kiihkeä kosmetiikkahuuma eli kauneus, kosmettiikka ja terveys, kaikki pinkki, sekä hetken mielijohteet ja avautumiset, mitä nyt itseironiaa harrastalle urbaanille kosmopoliitille päähän pilkahtaakaan. Niin ja kissat ja leopardit. Kurkista peiliin!
11 x suurentava Spegelzoom peili, kun haluat todella hyvän suurentavan peilin joka on helppo kiinnittää.Ilman laseja myös ikänäöstä kärsivä näkee tarkan kuvan silmästä. Matkapeili, meikkipeili, peili kylpyhuoneen peilin lisäksi.Spegelzoom® peili on helppo kiinnittää tai kuljettaa mukana. Suurentavien peilien ehdoton ykkönen.
Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi opiskelevan, alternativemallina toimivan, maskeerauskeikkoja tekevän kansanedustajaehdokas Ida-Emilia Kaukosen taiteellisen portfolion yhteydessä oleva blogi. Sisältää kuvauspäiväkirjan, teatterin pohdintaa, meikkitutoriaaleja yms. Blogin kielenä on toistaiseksi englanti, mutta mahdollisia käännöskirjoituksia on luvassa.
Kosmetiikkaa päästä varpaisiin. Arvosteluja, haalintoja, testailuja.
Ei ammattitason diorhymistelyjä, vaan arkipäiväistä kauneuden tavoittelua.
Minun kirjoituksiani meikeistä ja kaikesta kauneuteen liittyvästä.
I LOVE MY PINK LIFE kertoo 28-vuotiaan pinkkihullun ihmisen ostoksista, vaatteista, meikeistä, laukuista yms yms muotijutuista, samalla seuraamme laihdutusprojektia ja mietimme maailman menoa, tervetuloa mukaan, luvassa myös kivoja arvontoja!
Meikkejä, voiteita ja muuta kosmetiikkaa. Etsimässä niitä oikeita ja parhaita. ;)