tämän teki sini
Käsitöitä.
Päivitetty 9. lokakuuta 2011 klo 17:38
- Avainsanat:
- maskeeraus
- meikkaus
- meikkauskurssit
- myytävät
- neuleet
- tilaustyöt
- virkkuut
Avainsanaan kuuluu 264 blogia.
Käsitöitä.
19-vuotiaan tytsyn kirjoituksia tyylistä ja trendeistä. Höysteenä opiskelijaelämää solussa ja yliopistolla.
Blogini on nuorekas ja käsittelee lähinnä kauneutta kaikissa muodoissaan. Blogissa on luonnollisesti myös omia kuulumisiani.
Kaks kahenkympinkriisistä kärsivää tyttöstä kirjoittelee kaikkea hömppää ja omasta elämästä-idealla päivän asujen värittämänä.
16-v tytön blogi jossa kerron kaikkea vaatteista ja shoppailuaddiktiosta kamuihin asti /(` w ´)/ Olen kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista jonka voi huomata, sekä vaatetyylini vaikuttaa erilaiset tyylit aasiasta päin, suurilta osin juuri 'gyaru'. En luokittelisi sitä mihinkään, sillä puen päälleni mistä itse pidän :3 Kirjoittelen myös k-popista ja suurin osin Bigbangista sekä B2STsta~
Tuoksut ovat vähän kinkkisiä asioita. Ne voivat olla täydellinen turn on, hillitön nostalgiakokemus, yäk-reaktio, ihan kivoja tai jättää kokonaan kylmäksi. Se mikä yhdelle toimii, on toisen mielestä kauheaa kuraa. Tältä pohjalta siis lähdetään. Parfymeria on pääasiassa tuoksuihin keskittyvä kosmetiikkablogi, mutta myös muuta kauneudenhoitoon liittyvää eksyy ajoittain ruutuun.
16-vuotiaan tytön lifestyle-blogi isojen kuvien kera.
Kosmetiikkablogi nuoren naisen pitämänä. Rehellisiä tuote-arvosteluja, vinkkejä, avoin uusille ehdotuksille. Kuvia tuotteista joita olen itse kokeillut.
Life&Style blogi joka sisätlää asiaa kynsistä päivän asuihin, meikkeihin ja kampauksiin!
Sulo on tavallisen naisen kauneusblogi. Sulo ei testaa kosmetiikkauutuuksia eikä vertaile epilaattoreita. Sulo on keski-ikäisen naisen kauneusblogi. Sulo ei etsi ikuista nuoruutta; Sulo etsii iätöntä kauneutta.
Nailway to Heaven on kynsiblogi, jota ylläpitää lukiolaistyttö länsisuomesta. Blogi on tarkoitettu meille kaikille kynsistä ja kosmetiikasta kiinnostuneille ja muillekin lukemista kaipaaville!
Valokuvia, Oulua, menoja, hiuksia, meikkausta, vaatteita, kynsiä ja kauneudenhoitoa. Lukiolainen tyttö Oulusta kirjoittelee ja kuvaa elämäänsä ja muuta sellasta!
Parikymppisen naisen elämää :)
Ei ammattitason diorhymistelyjä, vaan arkipäiväistä kauneuden tavoittelua.
Johanna Päiväunia. Höpötystä kaikesta maan ja taivaan välillä :D
Kahden oululaisen tytön yhteisblogi :)
Saippuakuplien puhaltelua rakastava ikuinen haaveilija, jonka intohimon kohteina ovat upeat vaatteet, kauniit laukut, huikeat kengät sekä hyvä ruoka
Meikkejä, voiteita ja muuta kosmetiikkaa. Etsimässä niitä oikeita ja parhaita. ;)