Onnidesign
Onni-blogg om Ninno
Avainsanaan kuuluu 413 blogia.
Onni-blogg om Ninno
Sapattivuosi matkustelun, vaeltamisen ja melonnan parissa.
Korkeita korkoja, elämän pieniä iloja, matkustelua maailman eri kolkkiin, mansikoiden mussuttamista, ystävien kanssa rupattelua
Suunnittelublogi, joka seuraa valmistautumista keväällä 2012 tehtävään matkaan. Kaksi kuukautta kestävällä reissulla kiertelemme valokuvaten Perua sekä Ecuadoria.
Graafinen suunnittelija kertoo elämästään, harrastuksistaan ja mielenkiinnonkohteistaan. Näihin kuuluu mm. eläimet, sisustus, matkustaminen & luonnonkosmetiikka
Kuvin ja sanoin kerrotaan purjehduksesta,luonnosta ja elämyksistä mitä meri tarjoaa.
Matkapäiväkirja Espanjasta, Meksikosta, Karibialta...
Olen pienen pojan ja tytön isi, vaimoni aviomies ja metsänhoitaja WWF Suomessa. Lue napakkaa tekstiä ympäristöasioista, kulutuksesta ja politiikasta ja leppoisaa pohdintaa kasvimaanhoidon tärkeydestä suhteessa edellisiin.
Blogin kirjoittaja on luonnontieteilijä, musiikkiaddikti, elokuvien suurkuluttaja, opiskelija, joka keskustelee sujuvasti niin ilmastonmuutoksesta, hämähäkeistä, molekyylirakenteista kuin korkokengistä ja Cosmopolitaneista. Blogin kirjoittaja potee parantumatonta matkakuumetta, jonka oireisiin helpotusta tuovat CouchSurfing, language exchanget ja Erasmus-ihmiset.
Olen 50+ -ikäinen Oululainen nainen, joka rakastaa neulomista ja reissaamista. Blogissani esittelen kaikki tekemäni käsityöt ja reissuistani kirjoitan matkakertomuksia. Toki blogiini mahtuu muutakin elämää iloineen ja suruineen.
Nuoripari repäisee ja jättää taaksensa hyvät työpaikkansa Suomessa muuttaakseensa Australiaan, näin alkuun vuodeksi. Kerromme matkoistamme ja elämästämme Australiassa, sekä muista huomioista pallon toiselta puolen.
Ruokaa, kirjoja ja matkavinkkejä kolmekymppisen Lindan tapaan.
(Blogin kieli = englanti) Stories and photographs from the field. Writer is a marine and field biologist, who wants to explore world in order to learn about what lies around us, and eventually, to understand better about that what hides within.
Pähkäilyjä niistä suurista ja pienistä asioista.Myös kuvia haaveita ja suunnitelmia. Ja niitä elämän pieniä asioita.
parikymppinen nainen viettä ainakin vuoden Saksassa hevostallilla työskennellen. Jutut kattavat ajatuksia elämästä ja olemisesta Saksassa.
Täällä puhutaan proosasta, runoudesta ja muusta taiteesta. Esitetään omia ja toisten ajatuksia politiikasta, ympäristöstä, ekologiasta ja joskus ilmailusta. Ja rätistään muuten vaan.
ET-lukimatkojen emännän Leena Hoffman blogi.
Omanlaisen persoonan lifestyle blogi joka tähtää kertomaan kaikesta jutuista... sen pituinen se