Kate ja Lona matkalla maailmalle
Matka maitse Suomesta Intiaan, lähtö 09/2010. Vähän Kaakkois-Aasiaa ja sitten Australiaan. Kirjoittajina vuorotellen siskokset. 07/2011 toinen lähti koti-Suomeen ja toinen jatkaa kertomusta Australiasta.
Avainsanaan kuuluu 413 blogia.
Matka maitse Suomesta Intiaan, lähtö 09/2010. Vähän Kaakkois-Aasiaa ja sitten Australiaan. Kirjoittajina vuorotellen siskokset. 07/2011 toinen lähti koti-Suomeen ja toinen jatkaa kertomusta Australiasta.
Uunituore blogi matkailua rakastavan ja harrastavan nuoren pariskunnan reissuista. Kirjoituksia ei ole vielä paljoa, mutta niitä tulee ihan varmasti. Matkailu sijoittuu suureksi osaksi kirjoittajien asuinmaahan Isoon-Britanniaan, mutta osa menneistä ja tulevista matkoista sijoittuvat myös Britannian ulkopuolelle. Kirjoituskielenä on englanti.
Intohimoinen sisustaja haaveilee, toteuttaa ja inspiroituu elämästä ja estetiikasta. Välillä matkustetaan maailmalle ja ajatellaan globaaleja juttuja. Tällä hetkellä menossa 28-luvun kaksion uudistusprojekti.
Lukiolaistytön lifestyle/valokuvausblogi :)
Tuttu ja turvallinen Tallinna. Vai Onko? Tämä nuori nainen aikoo ottaa selvää. Minä olen Emmi. Muutin opiskelemaan syksyllä 2011 päiväristeilyn verran tuttuun kaupunkiin, Tallinnaan. Missiona selvittää lähinaapurimme tarjonta ja jakaa paras anti myös teidän kanssa.
20 -vuotias sittemmin eteläsuomelaistunut nuori nainen joka totuttelee kuulemaan kadulla enemmän ruotsia kuin venäjää, opettelee pääsemään eroon kiireettömyydestä aiheutuvasta syyllisyydentunteesta, avautuu kosmetiikka addiktiostaan, ei koskaan kyllästy kiertelemään kirppareita, muistelee menneitä, haaveilee tulevasta, kerää säästöpossuun reissurahaa ja haaveilee muutosta ulkomaille.
27-vuotias esteetikko, jonka kiinnostuksen kohteena kauniit ja tyylikkäät vaatteet, sirot asusteet ja persoonalliset kokonaisuudet kirjoittaa löydöistään, uusista tyyli-ideoistaan ja mistä milloinkin. Jaksan innostua yhä uudelleen sisutuksesta ja matkustus on aina lähellä sydäntä. Teen jatkuvasti uusia löytöjä, niin omasta vaatekaapistani kuin sieltä missä ikinä liikunkin.
Koti on siellä missä sydän on. Markkinointi- ja mainosalalla työskentelevä 26-vuotias J kirjoittaa intohimostaan sisustamiseen ja matkailuun ja inspiroituu parhaiten arkipäivien pienestä luksuksesta.
Tarinoin mun jokapäiväisestä aupairin elämästä, arkipäivän kriiseistä, ulkomailla asumisen probleemoista, matkailuhimosta, mun tv-sarjaobsessioista ja tulevista aviomiehistä.
93-syntyneen ikuisen lapsen kuvapainotteinen blogi.En ota lainaa ja osta punasta omakotitaloa maalta, en hanki kahta lasta ja tila-autoa enkä käy 8-4 töissä eläkeikään asti. Haluan matkustella, kokeilla kaikkea uutta, lyhentää bucket listaani, käydä mahdollisimman monessa paikassa, tehdä kaikkea tyhmää, hauskaa ja spontaania. Tykkään kirppareista, vaatteista, valokuvaamisesta, roadtripeistä, matkustelusta, hylätyistä rakennuksista .. En laita ryyppykuvia kavereista tai kerro että tänään katoin telkkaria ja huomenna syön keittoa.
Tarkan markan blogi kertoo kivuttomasta rahan säästämisestä ja tukee Suomen suurinta ja parasta rahan säästämiseen keskittynyttä sivustoa http://www.tarkkamarkka.com Jos kaipaat säästö- tai sijoitusvinkkejä, tule vilkaisemaan.
Elämää - Pinkisti, sisältää oman elämäni, sellaisena kuin se on. Tule tutustumaan minuun ja harrastuksiini, perheeseeni... vain taivas on rajana.
Säännöllisen epäsäännöllisesti täydentyvä blogi, joka käsittelee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Pääsääntöisesti kuitenkin valokuvausta ja videokuvausta, matkustelua ja vaikkapa saksanpaimenkoiria.
Kolme kaverusta Oulusta kirjoittelee elämästä, harrastuksista, juhlimisesta, matkustelemisesta ja kaikesta vaahtokarkkien ja kovien merkkareiden välillä.
Makumatkaaja on Sveitsissä 25 vuotta asunut toimittaja, jota ruoka vie tutustumaan mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Ruoan kautta pääsee sinuiksi vieraiden kulttuurien ja ilmiöiden kanssa.
Reppureissut, lenkkarit, tanssi, musiikki ja kaikki muu tärkeä
23-vuotias tyttö lähtee kevääksi vaihtoon Hongkongiin. Mitäköhän siitäkin tulee?
Kurkkaa matkailun ihmeellisen maailman ja huomaa kuinka onnelliseksi pelkkä haaveilu voikaan ihmisen tehdä!
Blogi haaveista, kauniista asioista, vaatteista, sisustuksesta ja milloin mistäkin pilke silmäkulmassa.
Kolmikymppinen sohvaan sitoutunut sinkkukinkku etsiskelee elämää, jotta kiikkustuolissa olisi muutakin muisteltavaa kuin Frasierin uusinnat ja Pirkan pähkinäjäätelö. Asiaa aiheesta ja sen vierestä, useimmiten vierestä.