Blanc de Blancs
Mademoiselle de Blancs kirjoittaa kaikesta kauniista ja inspiroivasta - viinistä, samppanjasta, hyvästä ruuasta ja matkustelusta, mieluiten yhdistettynä.
Avainsanaan kuuluu 413 blogia.
Mademoiselle de Blancs kirjoittaa kaikesta kauniista ja inspiroivasta - viinistä, samppanjasta, hyvästä ruuasta ja matkustelusta, mieluiten yhdistettynä.
Oman omituisuuden ihmettelemistä, taistelua ILO- ja PAKKOliikunnan julmassa maailmassa. Kokemista ja kohtaamista, sekä ihmisten että tunteiden saralta niitä näistä päivityksistä tulee taatusti löytymään. Valokuvausta lähden opettelemaan, joten kuvat eivät ole täydellisiä, kuten ei niiden ottajakaan.
Nuori nainen bloggaa kaikesta mahdollisesta. Cockerspanieli kuuluu vahvasti joka päiväisiin touhuihin kaiken sen muun elämän lisäksi.
16-vuotias lukiolainen kirjoittaa elämästään ja kaikesta siihen liittyvästä.
Kiinan opiskelua, muuttohaaveita ja filosofiaa
18-vuotiaan lukiolaistytön murehtimista koulusta, opiskelusta ja arjesta. Bloggaamista muodista, tyylistä, musiikista ja kaikesta, mitä tällaista nuorta naista kiinnostaa turhia löpinöitä unohtamatta.
Matkailua ympäri maailman, välillä mukana koskikajakki, sukset ja fillari. Tukikohtana työ ja koti Norjan vuorien keskellä!
Sisustamista. Muotia. Kauneutta. Onnellisuutta. Elämää. Matkustelua. Kotia. Ruokaa. Ja vielä lisää sisustamista.
Parikymppinen neito kirjoittaa muodista, matkustelusta ja omasta elämästään. Italia-Suomi väliä elävä typy ,joka hukuttautuu ihaniin asioihin ympärillään, matkustaa, shoppailee, valokuvaa ja nauttii elämästä. Liity ihmeessä mukaan seuraamaan Lolan elämää ;) !
Erilaista sälää Tallinnasta; syömisesta, juomisesta, ostoksista ja ihan vaan arkipäiväsistä asioista. Sivustolta löytyy jo useita kymmeniä tekstejä Tallinnasta ja sivulla on myös koko ajan päivitettävä Tallinnan kartta.
Tervetuloa tutustumaan Jesulandiaan - rakkauden maahan
Tampereella elelevän ja töitä tekevät toivottavasti myös opiskelijan päivien tapahtumia ja ostoksia, joista toivottavasti on apua myös muillekin kanssamatkaajille.
Uutisia mitä erikoisimmista teknologian tuotoksista elämän eri alueilla.
Praha-blogi. Tunnelmia, hetkiä, tarinoita, juttuja, kuvia ....
Blogi, joka ottaa kantaa elämäntyyliin, ruoanlaittoon, sisutukseen, juhliin, hyvinvointiin, harrastuksiin ja kulttuuriin brändinrakentajan silmin. Rakkaus Ranskaan antaa oman pikantin vivahteensa.
Tyttö joka jumaloi kauniita kenkiä, rakastaa perhettään, koiraansa, ystäviään, muotia, kosmetiikkaa, nukkumista, matkustelua, laiskottelua, ja inhoaa palelemista, aikaisia heräämisiä ja pelästymistä kirjoittaa itseään kiinnostavista asioista.
Ajatuksia, runoja ja muuta ennenkin nähtyä turkulaistelta opiskelijalta
Ihan tuksuna on iloinen ja freesi blogi glamour tanssiryhmä Rollsin elämästä ja edesottamuksista.