Don't hesitate and Go!
18-vuotias tyttö pohdiskelee, turinoi, valokuvaa, matkustelee ja kirjoittelee vähän kaikesta. Monta tärkeää asiaa, joten aihepiiri on laaja~~~
Avainsanaan kuuluu 413 blogia.
18-vuotias tyttö pohdiskelee, turinoi, valokuvaa, matkustelee ja kirjoittelee vähän kaikesta. Monta tärkeää asiaa, joten aihepiiri on laaja~~~
Tiina - Haaveilee siitä, että vuorokaudessa olisi kaksi kertaa enemmän tunteja. Koska maailmassa on niin paljon kivoja asioita, mutta niin vähän aikaa.
Englanninkielinen matkablogi maailmanympärimatkasta, jonka päätteeksi kirjoittaja toivoo käyneensä sadassa maassa. A travel blog in English. The author is trying to travel to a hundred countries.
17-vuotiaan intohimoisesti muodista kiinnostuneen blogi, jossa on muotia, valokuvia, sisustamista,ruoka-ohjeita ja matkustamista.
16- vuotias tyttö Pohjois- Karjalasta joka asuu Kreikassa kertoo elämästään, elämänmenosta Kreikasta ja kaikesta muusta turhasta.
Pieniä ajatuksia pieneltä tytöltä. Pysähtymisiä. Tajuamisia. Ajatuksia. Hahmottamisia. Kauneutta. Yksityskohtia.
Aalto on Tracks is taking around 100 people from the Aalto University community with a private train from Helsinki to Shanghai World Expo, China, on 5-6/2010. That's over 10 000 kilometers and around a week on tracks!
kirpputorien ja uusien trendien muokkaama blogi tyylistä, sisustuksesta, valokuvista ja noin niiku letkeestä elämästä ylipäänsä.
Opiskelijatyttö Glasgown yliopistossa. Skotlantia, Suomea sekä matkustelua ympäri maailmaa!
LifeStyle - Travel - Art - Random
Ainutlaatuisia matkakertomuksia ja matkoja! Lue, nauti ja unelmoi! Kun olet valmis sijoittamaan ainutlaatuiseen matkaan muuta unelmat todeksi ja lähde kokemaan matkamme paikan päälle! Katso lisää www.uniquetour.fi
Olen pienen pojan ja tytön isi, vaimoni aviomies ja metsänhoitaja WWF Suomessa. Lue napakkaa tekstiä ympäristöasioista, kulutuksesta ja politiikasta ja leppoisaa pohdintaa kasvimaanhoidon tärkeydestä suhteessa edellisiin.
Oululaisen muusikkosäätäjän ajatuksia ja kokemuksia runsain valokuvin ja adjektiivein.
äkkilähdöt ja halvat matkat löytyvät helposti yhdeltä sivulta. Etsi oma matkatoimisto ja äkkilähtö sieltä uudelle ja rentouttavalle lomallesi.
Opiskelijatytön itsensäetsimistä, psyykkeen ylläpitämistä ja univajeiden kulutusta. Opettelen käyttämään samalla kameraa.
Anastasian aarteet: kirpputorilöydöt, kierrätys, vanhat tavarat, nostalgia, design, sisustus, piha ja puutarha, matkustus, näpertely
21-vuotias tyttö lähtee Ruotsin risteilyiltä Keniaan Nairobiin slummiin 2 kuukaudeksi.
Tervetuloa sisustamaaan, puutarhaan ja matkoille minun ja valokuvieni mukana.
20-vuotias espoolaistyttö muutti pieneen tshekkiläiseen kaupunkiin urheilun perässä. Tarinoita koriksesta, korkokengistä, kielimuureista ja kaikesta siltä väliltä :)
Reissuun, reissussa, reissusta, reissulle! Matkapäiväkirjaa ja matkoista haaveilua tutuille ja tuntemattomille, kirjoittaa tuttavallisesti Anni, kiitos, nam.