Avainsanaan kuuluu 553 blogia.
Piirroksia ja ajatuksia matkan varrelta.
20 vuotiaan tytön ajatuksia, pukeutumista ja mielenkiinnonkohteita
18- vuotias muikkeli kirjoittaa omasta elämästään ja kaikesta maan ja taivaan välillä!
19-vuotias tyttö pakkasi tavaransa ja lähti kohti Englantia au pairiksi. Tulevaisuuden suunnitelmat on vielä auki ja tarkoituksena kirjoitella elämästä au pairina ja Englannista.
Nuoren tytön elämän rakennusta, oman kodin ostohaaveet ja lääketieteellisen pääsykokeisiin valmistautuminen. Mukaan mahtuvat myös lemmikit, ystävät, matkustelu, kasvukivut, työelämä ja tulevaisuuden suunnittelu - ja kaiken tämän yhteensovittuaminen.
Mun vuosi Portugalissa
Haluan jakaa mietteeni ihmisten kanssa ja omalla tavalla olla myös avuksi.
18- vuotias abiturientti ja taivaanrannanmaalari kirjoittaa siitä, mikä milloinkin mieltä painaa, valokuvaa, hehkuttaa, valittaa ja palvoo kaunista turhuutta.
Nämä ovat tarinoita elämästä Sinisessä Talossa. Ne ovat tarinoita tästä hetkestä, maailmalta ja maailmasta, kahden kulttuurin liitosta, kommuuniasumisesta, kumppanuudesta, maailmanparantamisesta ja ihan arjestakin. Toisinaan Talossa nauretaan, toisinaan itketään ja kinataan ja sitten taas sovitaan. Sinistä taloa asuttavat tällähetkellä Annikainen, (kaukomailta haettu) Kulta, (pikku)Sisko sekä Kissa nimeltään Miau.
16-vuotias lukiolaistyttö kertoo elämästään kuvin ja sanoin, haaveillen matkustamisesta, uusista vaatteista ja kokemuksista. Mukana menossa myös rakas koira, ja ystävät!
Heipsun! Mun lifestyle blogi, josta löytyy myös päivän asuja ja viimeaikojen ostoksia. Selkeä ulkoasu ja hyvälaatusia kuvia. Rakastan yli kaiken kauniita maisemia, ulkomaan matkoja, kirppareita, hyvää musiikkia, kauniita vaatteita ja hauskanpitoa hyvässä seurassa! kommentit ja uudet lukijat on aina yhtä piristäviä sekä ihania. :-) Liittykää lukijoiksi, kommentoikaa, laittakaa kysymyksiä formspringiin ym. Kiitos ihanat!
Reilu parikymppinen miehenalku kirjoittelee elämästään ulkomailla. Tykkään juhlimisesta, elokuvista, ystävistä, snorklailusta, rantaelämästä, auringosta ja lämmöstä. Rakastan matkustelua. Currently living the dream.
23-vuotias tuleva toimittaja, joka potee kroonista matkakuumetta, yrittää olla ostamatta koko ajan uusia kirjoja ja innostuu näiden lisäksi hyvästä ruuasta.
Visualistin blogi, jossa on juttuja sisustuksesta, ruuasta, häistä ja kaikesta kauniista!
21-vuotiaan opiskelijaneitokaisen elämää ja mietteitä liittyen mm. kauneudenhoitoon, muotiin, liikuntaan, opiskeluun... ja oikeastaan vähän kaikkeen :)
17-vuotiaan tytön kirjoituksia kaikesta, mitä mieleen tulee. Tosiaan englanninkielinen blogi, tulevaisuutta ajatellen mulle on tästä paljon enemmän hyötyä. Kyseinen blogi EI ole sellainen lifestyle-blogi, jossa kerrotaan kaikki shampoosta uusimpiin rintsikkaostoksiin. Tsekkaamallahan se selviää. Jees.
Reissuja, vaateasioita ja kynsilakkaa sekä arkea ja hyvinvointia. Kaikkea matkan varrelta ja muuta asiaa tai asiattomuutta.
Atelier - paikka, jossa tehdään kädentaitoja, taidetta ja DIY:ta, jossa opitaan yhdessä ja pidetään hauskaa! Tervetuloa seuraamaan ohjaustoiminnan artenomin elämää englanniksi, suomeksi ja satunnaisesti ranskaksi.