Mun mieli
Blogin aiheena on lievän masennuksen ennaltaehkäisy ja itsehoito.
Avainsanaan kuuluu 814 blogia.
Blogin aiheena on lievän masennuksen ennaltaehkäisy ja itsehoito.
Viiskymppisen naisen kompurointia. Ikuinen optimistin ja pessimistin sekoitus.
Kamppailua rakkauden puolesta. Liian pian liian paljon, koituuko se meidän kohtaloksi? Yritetään selvitä kriisistä, rakentaa parempi huominen.
Tarina on pitkä kuten matkakin. Minun on kuitenkin kerrottava Mellan tarinaa, hengitettävä vielä tovi, sillä tähän tosikertomukseen lukeutuu liuta tapahtumia ja tekoja, joita en ole missään voinut tuoda esille. Jos nostaisin kissan pöydälle, laulaisin vain itseni syvemmälle tähän suohon.. menettäisin viimeisetkin rippeet elämästä ja siinä samalla laukaisisin pommin, jonka sirpaleet epäoikeutetusti leviäisivät veitsen terävinä; tuhoten, tappaen.
Isojen ihmisten valtameri on liian iso paikka ahdisteluun taipuvaiselle manaattilapselle. Tämä on selviytymisen, ahdistuksen, syömishäiriön ja pelkojen päiväkirja liian suuresta elämästä liian suuressa maailmassa.
Omien ajatusten verbalisointia kulloisenkin ajanhetken ja tilanteen synnyttämästä aihepiiristä. Asioiden taustoja en luultavasti jaksa selittää. Yritän siis pysyä nykyhetkessä.
Tämä blogi on minun kertomukseni. Ainakin yksi niistä.
I can show them all What they never could see Once they watch my fall They'll finally notice me If i just lose my grip
I can show them all What they never could see Once they watch my fall They'll finally notice me If i just lose my grip
Parikymppinen metallineito, joka tuskailee ajatustensa, vääränlaisen omakuvansa sekä painonpudotuksen kanssa.
En juuri koskaan tee mitään erikoista: nukun, nukun, löhöilen, syön, stressaan, nukun stressini pois, ahdistun, nukun, syön, surffailen netissä, nukun taas.. Silloin tällöin tapaan ystäviäni ja he näkevät minut toisin: olen hyväntuulinen, virkeä ja onnellinen. Silti kukaan ei kadehdi minua niin kuin hyväntuulisia, virkeitä ja onnellisia ihmisiä yleensä kadehditaan. Ehkä he sittenkin näkevät lävitseni.
Mitä kaikkea liikkuu tämän itseinhoisen ihmisen päässä? Laihduttaminen, laihduttaminen, saavuttamaton täydellisyys, ahmiminen, syömättömyys, oksentaminen, laihduttaminen... ja kaikenlaista muuta siinä sivussa. En pidä syömisvammaani syömishäiriönä vakavuuden puutteen tähden, mutta varsin hyvin tämä paska valtaa pienoisen pääni.
Kolmikymppisen neidon syvimpien tunteiden ja pahimpien potutusten purkukanava. Samalla maailman parhaan bändin hehkutuspaikka.
27-vuotiaan naisen syömishäröilyä.
Periaatteessa iloluontoisen, käytännössä alavireisen, eronneen, keski-ikäisen naisen erostudio. Ystävälliset kommentit kaivattuja, häijyt kiellettyjä. En jaksa nirinää.
Hieman eksyksissä, kadoksissa. Totuuksia todellisesta elämästäni. Asioita mitä en muualla sano ääneen. Salasanalla suojattu jotta voisin täysin avoimesti kertoa kaiken sen mitä mielessäni liikkuu, eikä ole pelkoa liian tutuista lukijoista. Salasanaa voi tiedustella osoitteesta kadotettumina(ät)luukku(piste)com.
Juttuja puutarhassa kökkimisestä ja kaikesta mitä siellä tapahtuu. Vähän yli 50.masentunut nainen yrittää saada itseään kuntoon puutarhansa avulla.
Tyttönen 20+ pyristelee eroon syömishäiriöstä ja muusta turhasta.