Postia Panamasta
Nuoren opettajattaren varaventtiili. Ehkä seikkailen, ehkä en.
Avainsanaan kuuluu 128 blogia.
Nuoren opettajattaren varaventtiili. Ehkä seikkailen, ehkä en.
Piipusta ei ole tullut savua aikoihin, ja meinasi tulla koko piippu alas haperuuttaan, joten jouduimme nousemaan sitä korjaamaan. Sieltä ylhäältä aukenikin ihan uusi näkymä yli kaiken.
20-vuotiaan opiskelijanaisen arkielämää maatalon uutena emäntänä.
Miten eläminen ja yrittäminen maaseudulla voisi olla mahdollisimman mielekästä ja taloudellista?
Monet päätökset tehdään alueneutraalisti pohtimatta niiden vaikutuksia erikokoisten kaupunkien ja erilaisten maaseutualueiden asukkaiden näkökulmasta.Tämän seurauksena kansalaisten ja myös yritysten oikeudenmukainen kohtelu voi vaarantua. Olen erikoistunut yhteiskunnallisen päätöksenteon ilmenemisen erittelyihin erilaisssa maantieteellisissä ympäristöissä.Erityistä huomiota kiinnitän kirjoituksissani päätösten ja toimenpiteiden vaikutuksiin paikallisyhteisöissä. Niissä ihmiset elävät arkeaan, eivät alueettomassa keskiarvotodellisuudessa.
Käsi meinaa revetä liitoksistaan lenkillä, pahinta on kun joku vieras koira tai ihminen tulee vastaan. Myös autot ja linnut saattavat laukaista koiran sisäisen hirviön esiin piilostaan. Jos vieraat eksyvät meille jostain syystä ne niiden perässä kävellään muristen. Koiraharrastuksien lopettaminen käytöksen takia. Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei. Tervetuloa kurkkaamaan meidän arkeen. Koira omistajineen matkalla kohti kunnon kansalaisia. Tavoitteena saada vielä joskus pätevä harrastuskoira.
Kivikauden nainen käsittelee blogissaan yllätyksiä, joita tulee kaupunkilaisen eteen, kun hän viettää kesät mökillä maaseudulla vieraassa maassa kasvattamassa luomutuotteita. Kivikauden nainen haluaa opetella kutomaan kangasta vaikka nokkosista ja opetella perinteisiä työtapoja. Kivikauden nainen opettelee kasvattamaan luomuvihanneksia - ja marjoja ja -hedelmiä ja säilömään niitä myös perinteisillä tavoilla
Arkea ja juhlaa Keski-Euroopassa Tervetuloa lukemaan blogiani! Kirjoittelen tänne omasta elämästäni, minulle tärkeistä asioista ja tapahtumista. Muutin kymmenen vuotta sitten Etelä-Saksaan ja olen kotiutunut tänne niin hyvin, etten voisi kuvitella palaavani Suomeen. Olen nuorena matkustellut paljon, käynyt monissa maissa ja asunut vuosia ulkomailla: nyt olen löytänyt minulle sopivan paikan asua: täällä olen onnellinen!
Kuva- ja videopäiväkirja Suomen onnellisimman kylän etsimisestä 10-20. elokuuta 2007. Onnellisuustutkijoina toimii kaksi reppumatkailijapoikaa, joille voi läheätä vinkkejä onnellisista kylistä, tarjota kyytiä tai majapaikkaa. Matkalaiset odottavat yhteydenottoja numeroon 050 3151972.
Maaseudulla asumista, tavallista elämää, matkailua ja moottoripyöräilyä viisikymppisen näkökulmasta
Vuonna 1985 syntyi tyttö, joka haaveili muutosta Lontooseen ja oman uran luonnista. Maalta kotoisin, perusperheestä. Alku oli hyvä -parikymppisenä hienoja juhlia, halutuissa piireissä ja aina uusia mahdollisuuksia. Mutta rakkaus puuttui. Rakkaus löytyikin sieltä, mistä sitä vähiten oli odottanut. Vanhasta kotikylästä. Maalta. Nyt tämä tyttö yrittää löytää todellisen minänsä kaupungin, maaseudun, uusien ja vanhojen ystävien sekä vaikeiden appivanhempien ja ulkoisten paineiden keskellä.
Ajatuksia ja tapahtumia arjen keskellä, havaintoja läheltä ja kaukaa, mielipiteitä, kannanottoja valtavirran ulkopuolisesta näkökulmasta.
GMO-vapaa blogi kertoo aiheista, jotka liittyvät pyrkimyksiin säilyttää Suomi mahdollisimman pitkälti vapaana geenimuunnelluista massatuotantoviljelykasveista sekä -tuontirehuista. Parhaillaan meneillään on GMO-vapaa kiertue 2009, jonka maatilavierailuista ja seminaareista blogissa on kuvia ja kommentteja.
Nolottaa.
Ruosteinen rautalankakin taipuu ja saa uuden elämän.
Nyt vasta-alkaja bloggaaja 50+ nainen kertoo rakkaista harrastuksistaan sanoin ja kuvin omassa kirjoitusnurkkauksessaan.
Blogissa esitellään Kauniita Tarinoita pienin kuvin: lyhyitä matkoja historiaan rakennuksissa, esineissä ja ympäristössä.