Kaarina Davis
Kirjailija Kaarina Davisin blogi, jossa myös paljon tietoa Davisin kirjoista Irti oravanpyörästä ja Rankka kutsumus.
Avainsanaan kuuluu 16 blogia.
Kirjailija Kaarina Davisin blogi, jossa myös paljon tietoa Davisin kirjoista Irti oravanpyörästä ja Rankka kutsumus.
13 lapsen äiti tuulettaa ajatuksiaan ja valmistelee perheen muuttoa maalle sukutilalle suomalaisesta suurkaupungista.
Kotokissa tuunaa ja tuumailee, hoitaa puutarhaa ja huushollia sekä haaveilee yksinkertaisesta elämästä ja täydellisestä omavaraisuudesta.
Maallemuuttoa ja vaatimattomamman elämän opettelua.
Pihapiirin ja kodin laittamista sekä puuhastelua tanskalaisen maajussin hengessä. Blogissa puuhastellaan maalla: perheen isä tekee rakennus- ja konehommia sekä pieniä korjaustöitä, äiti hoitaa kotia ja puutarhaa ja pikkuapulaiset tekevät kaikesta tekemisen arvoista.
Maalle muutosta ja talon rakentamisestakin haaveileva kolmen kympin kriisin kourissa painiskeleva nainen ja pienen tytön äiti.
Kahden lapsen adoptioäiti kertoo maallemuuttajaperheen elämästä, ajatuksistaan ja elämän pienistä ja joskus isoistakin kömmellyksistä.
Sisustus-ja remonttiblogi. Tiukkaa työtä haaveilla ja unelmilla maustettuna.
Nelikymppinen nainen muutoksen syleilyssä. Mihin elämä vielä vie?
Maalla asuva neljän lapsen äiti hidastaa elämäänsä, hengittää syvään, palstaviljelee, ekoilee ja tuumiskelee.
kolmekymppinen pariskunta muutti kaupungista maaseudulle ja sai vauvan 23.11.2010 :) blogi sisältää hiljaiseloa sekä selviytymistä vauvan kanssa ilman sisävessaa, autoa, mikroa tai lämmintä vettä ;) toisen lapsen laskettu aika on syyskuussa 2012.
Vähän päälle kolmekymppinen kolmen lapsen äiti joka sisustaa, askartelee, valokuvaa, leipoo ja keräilee kaikkea vanhaa.
Viestitin keskittyy pohtimaan ympäristöä kunnioittavan onnellisen arjen saloja. Sydäntä lähellä on tämän mahdollistaminen energia- ja kustannustehokkaasti niin taajamissa kuin harvaankin asutuilla alueilla, mikä edellyttaa mm. liikenteen haasteiden huomioimista. Fyysinen vireys on puolestaan tärkeä henkisten voimavarojemme kasvualusta. Näistä palasista koostuu Viestititin-blogin maailmankuva.