Katjan käsityökaaoksessa
Käsitöistä innostuneen nuoren äidin näperryksiä blogimuodossa.
Avainsanaan kuuluu 177 blogia.
Käsitöistä innostuneen nuoren äidin näperryksiä blogimuodossa.
Trololooo! Tämä on blogi kreiseistä kuvituksista, tavaroiden tuunauksesta ja asioiden askartelusta. Saattaa myös sisältää satunnaisesti jonkinasteisia avautumisia ja ehkä joskus jopa jonkun hauskahkonkin jutun. Beware!
Maailmaa ei muuteta aseilla, vaan asenteita muuttamalla. Blogissa yhteiskunnallisten epäkohtien kyseenalaistamisen, mielipiteiden sekä elämän tärkeistä kokemuksista kertomisen ohella omat sivunsa myös blogin pitäjän (19-vuotias opiskelija) ja omalle taiteelle sekä valokuville. Aiheet vaihtelevat vakavasta ja kriittisestä iloiseen ja kepeään - elämä on tuulta ja tyventä, myötä ja -vastamaata!
Väriläiskiä paperilla. Kuvia, maalauksia, piirrustuksia.
Kuvataiteilija Jaakko Tuomaisen elämää ja taidetta lähinnä kuvina käsittelevä blogi.
PIUZA on kolme eri blogia. On PIUZA ART, jossa on piirustuksiani ja maalauksiani. On PIUZAN KORU, jossa on korujani. On PIUZAN TORI, jossa on yleistä höpinää, valokuvia ja kenties kirppistelyä.
Kertoo nuoren naisen maalausharrastuksesta. Akvarelleja ja kuivapastellimaalauksia...
tämä 19-vuotias tyttö helsingistä tykkää valokuvata, maalata ja piirtää. Paljon kuvia, hieman pohdintoja välivuodesta, tulevaisuudesta ja unelmista.
Elämän ihmettelyn lisäksi esittelen maalauksiani ja piirustuksiani, silloin tällöin myös näytteitä käsitöistäni.
Luonnoslehtiöni, jonne päivittelen mahdollisimman usein piirustuksiani ja maalauksiani toteutettuna eri välineillä (tavoitteena kehittää taitojani).
Une fille finlandaise, qui fait des études de textile design à l'université et essaie d'écrire ce blog en français pour entretenir sa petit connaissance de la langue.
Kuvataidetta kuvataidekasvattajan toimesta.
Millan luonnosblogi
Piirustuksin ja kuvin höystettyjä lyhyitä matkakertomuksia, maalauksia, piirustuksia, kolumneja.
Blogi omasta kodista pienten pintaremonttien kera.
S:n kortteja ja muita askarteluja, piirtelyitä, käsitöitä, valokuvia, pupuja ja muita eläimiä ja ehkä silloin tällöin jotain muutakin.
Jos en ole metsässä vaeltamassa ja puita halailemassa...löydät minut värien ja muotojen maailmasta...
Tee se itse ohjeita sekä kirjoituksia omista puutöistä, maalauksista ja muista projekteista.