Zombiedog
Aiherajaamaton blogi, jonka puikoissa oululaistunut laphilaenen, vinttikoiranomistaja, musiikin himokuluttaja ja piirustelija. Kerää älppäreitä, leffoja, mustelmia ja kokemuksia.
Avainsanaan kuuluu 177 blogia.
Aiherajaamaton blogi, jonka puikoissa oululaistunut laphilaenen, vinttikoiranomistaja, musiikin himokuluttaja ja piirustelija. Kerää älppäreitä, leffoja, mustelmia ja kokemuksia.
Olen kahden tyttären kotiäiti ja asun kaupungissa. Leikkaan, liimaan, ompelen, parsin, piirrän, neulon, järjestän, pinoan, puran, askartelen. Blogissani on ripaus Brasiliaa.
Olen laskeutunut usvasaarelle, missä sanat kasvavat ja kuvat kätkeytyvät. Etsin niitä ja yritän saada talteen kameralla tai siveltimellä. Lyijykynä on joskus paras runon kutsuja. Löydänkö saaren salaisuuden...
Kerron elämästäni Italiassa ja vähän Ranskassakin. Tiedossa kulttuurien törmellystä, arjen touhuja, matkakertomuksia, parisuhdetta ja ihan hyödyllistäkin infoa. Tarinointi maustettu sopivasti hömpällä, kivoilla kuvilla ja aurinkoisella asenteella, per favore!
Teen huovuttamalla erilaisia hahmoja, koristeita, koruja ym. Kerron sanoin ja kuvin maalauksistani. Kesäisin kerron siirtolapuutarhani kuulumisia pääasiassa kuvin.
Post-apokalyptista tulevaisuudenkuvaa ihannoiva porilainen maalailee pikku ukkoja vapaa-ajallaan ja haaveilee siitä työajallaan. Blogissa näkee viikottaisia maalaustuloksia, uusia ostoksia maailmalta ynnä muuta.
19-vuotiaan tytön valokuvia, piirrustuksia ja maalauksia.
Oma visuaalisten aikaansaannoksien portfolio.
Kotiäidin sekalaista arkea värittää taideharrastus.Kun on aikaa niin kipuan yläkertaan maalauspöytäni äärelle ja maalaan ihan sitä mitä mieleen juolahtaa.Räpsin myös kovasti valokuvia.Blogissani esittelen aikaansaannoksiani ja höpöttelen välillä muutakin.
Kaikki pelit perustuvat siihen että toinen joko lyödään tai syödään.
Blogi seuraa kuvataiteilija Ilona Niemen työskentelyä.
Tätä blogia kirjottaa tyttö, joka on menettänyt hetkessä paljon, pelkää pimeää ja on joutunut uudelleen pohtimaan itsensä ja elämänsä merkitystä. Mutta on kuitenkin vain tyttö joka tykkää kirjastossa käymisestä, uusista t-paidoista, romanttisista elokuvista ja välillä huomaa, ettei olekaan oppinut niin paljoa.
Taidetta, kaljaa
Elisa opiskelee Lahden Muotoiluinstituutissa multimediatuotantoa kolmatta vuotta.
"Muotoa etsimässä" on "Onnea etsimässä"-blogin kirjoittajan kevytmielisempi harrastusblogi. Tarjolla kirjoittelua ja kuvia maalausprojekteista, askartelusta, muotoilusta, suunnittelusta ja monenlaisesta muusta luovasta asiasta. Omien projektieni lisäksi kirjoittelen myös muiden sellaisista ja relevanteista ajankohtaisista asioista maassamme.
Kuvia ja valmistusprosessin eri vaiheita omista töistäni, maalauksista, nukkekodeista, jne...
Käsin maalattuja uniikkeja asusteita ja käsitöitä
Sanoittajan ja toimittajan mediakritiikkiä, yhteiskuntakritiikkiä, tunnelmia ja tietoa Turusta, huumoria, viihdettä, ihmissuhteita, runoja jne.
Tekstiiliartesaani tuunaa vanhoja tavaroita, verhoilee, virkkaa, neuloo. Kaikkea käsillätekemistä!