11 Kuukautta maailmanloppuun
Abiturientti kirjoittaa siitä, mitä haluaisi SIIS MITÄ TEKEE ennen kuin maailmaloppuu. Eli kaiken, mitä on jäänyt tekemättä tähän astisessa elämässä.
Avainsanaan kuuluu 8 blogia.
Abiturientti kirjoittaa siitä, mitä haluaisi SIIS MITÄ TEKEE ennen kuin maailmaloppuu. Eli kaiken, mitä on jäänyt tekemättä tähän astisessa elämässä.
kysymyksiä kaikesta, haaveita tulevasta, ajatuksia ihmisistä ja niin edelleen
Keskiolutkommandot ärisevät asioista, joita eivät ymmärrä. Kritiikki ei ole rakentavaa eikä kirjoittaja avoin vaikutuksille. Vastapuolen näkökantaa ei oteta huomioon ja sille nauretaan ivallisesti. Eikä siinä vielä kaikki: ennustamme vielä maailmanlopunkin samaan hintaan.
Monen tutkijan mukaan vuoden 2012 lopulla maapallon ylittää suuri tulva / vedenpaisumus ja nykyinen sivilisaatiomme tuhoutuu täysin. Tutkijoiden lisäksi tästä tapahtumasta tiesivät tarkemmin kuin Nasa mm. mayat, Pohjois-Amerikan hopi-intiaanit, muinaiset egyptiläiset sekä kiinalaiset, koska he itse olivat niitä kansoja jotka selviytyivät edellisestä suuresta vedenpaisumuksesta. Tässä blogissa aiheeseen liittyviä reaaliaikaisia uutisia ympäri maailmaa sekä tieteellisiä selityksiä ja teorioita mikä luonnonilmiö aiheuttaa vedenpaisumuksen, jonka myös mayat ovat ennustaneet tapahtuvaksi 21.12.2012 eli talvipäivänseisauksen aikaan. Heidän kalenterinsa loppuu silloin, koska silloin kaikki vanha tuhoutuu ja alkaa Uusi Aika.
Ensimmäiset videot ovat 70-luvulla tuotettuja televisiohaastatteluja, jotka johdattavat gnostiseen opetukseen ja joissa Mestari Samael Aun Weor käsittelee alustavasti mm. ihmiskunnan ja maapallon nykytilaa, lopun ajan ennustuksia ja lähestyvän maailmanlaajuisen katastrofin keskeisiä aineksia. Myöhemmillä videoilla mm. kuvataan lyhyesti niitä menetelmiä, joita ihmiseltä tänä päivänä vaaditaan, jotta voisimme todella kääntää suuntamme ja nousta siitä hälyttävästä tilasta, johon arvojen ja ihmislajin yleinen rappeutuminen meitä ajaa yhä voimakkaammin.
Tutkija hutkii ja ärisee.
Pienen tytön yrityksiä, haaveita ja niksejä pelastaa maapallo maailmanlopulta tai ainakin ilmastonmuutokselta ja jäätiköiden sulamiselta.
Blogin nimi tulee Eleanoora Rosenholmin kappaleesta. Otan kappaleen sanoituksista lauseen kerrallaan ja kirjoitan jotain siihen liittyvää.