Anna-Reetan pajassa ja puutarhassa
Teen huovuttamalla erilaisia hahmoja, koristeita, koruja ym. Kerron sanoin ja kuvin maalauksistani. Kesäisin kerron siirtolapuutarhani kuulumisia pääasiassa kuvin.
Avainsanaan kuuluu 74 blogia.
Teen huovuttamalla erilaisia hahmoja, koristeita, koruja ym. Kerron sanoin ja kuvin maalauksistani. Kesäisin kerron siirtolapuutarhani kuulumisia pääasiassa kuvin.
Tarinoja ja kuuntelija sängynpohjalt. Murreploki. Kerron tavallise sairaseläkeläispapa arjest, sattumuksist ja elukoist täl murteel joka o mun puhekkielt.
Pappilan mummo kertoo elämästä pappilassa eläkkeellä olevan mummon ja papan näkökulmasta. Blogista löytyy neulomista, ruokaa, lapsenlapsia, puutarhanhoitoa, mökkeilyä, seurakuntatoimintaa, kristinuskoa...
15-vuotias tyttö kertoo elämästään, ystävistä, perheestä, vaatteista, muodista ja kaikesta TURHASTa. :-)
Ajankohtaisia uutisia Rönnäsin mökeistä meren äärellä, Rönnäsissä Porvoon ja Loviisan kainalossa.
Satamassa odottaa kahdeksan tonnia rakennustarviketta, ja saaressa paikka mihin sijoittuu Kontion Nalle 30. Rakennamme ihan itse, ainakin niin pitkälle kuin osaamme...
keski-ikäisen tädin hurjasteluja kotona, keittiössä ja kesämökillä
Outo Orava asustelee pienessä pesässään Kallion kolossa ja pitää kesäpesää siirtolapuutarhassa. Keräilee kaikenlaista, tekee satunnaisesti käsitöitä, askartelee ja hoitaa parvekepuutarhaa. Seurana on pieni Kissa.
Sen tähre mää tämän talon ostin, et siin ol pilv niin kivast pääl ja nyy see o siirtyny! -Heli Laaksonen-
Vanhan pihapiirin ja rakennusten kunnostaminen.
Isovanhempien kesämökki Varsinais-Suomessa, jonka Lapsenlapsi Miehensä kanssa kunnostaa omakseen. Unelmana kaunis kesäilta punaisen tuvan puutarhassa, omat tomaatit ja nostalginen maaseudun rauha.
Muailman suloisimman ja höpsöimmän koiran eli Pyry-murun ja avomiehen kanssa elävä musiikkia ja luontoa rakastava lähihoitajaopiskelija-otus kirjoittaa oikeasta elämästä, pilvilinnoista, koiran touhuista sekä esittelee tutustumisen arvoista musiikkia.
Mökkeilyä, valokuvaamista, koiria, ruuanlaittoa ja metsissä rymyämistä. Perheenäidin arkea ja juhlaa. Koti on kuin kaaos, ehkä siksi kaipaan niin kovasti hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Pakoa todellisuudesta!
Modernin puutalon rakennuttamista ja sisustamista. Kesällä myös mökkielämää.
Arkea, sisustusta, askartelua, käsitöitä, esikoisen odotusta ja kaikkea muuta mitä mieleen juolahtaa.
Unelmia, haaveita ja elämää 21-vuotiaan vaimon ja sisustusalan opiskelijan näkökulmasta. Kauniita hetkiä elämästä linssin läpi, sisustustamista, kirppislöytöjä ja käsillä tekemistä.
Olen 21-vuotias nainen Oulusta. Perheeseen kuuluu kaksi Chihuahuaa ja aviomies. Kaiken ilon ja surun takana suurena inspiraationa ja voimana Jumala...
Entiwanhanen etsii ehjiksi ehostamilleen mummonmökeille vaateliaan vaalijan. Blogi seuraa talovanhusten vaivalloista matkaa hurmaaviksi mummoloiksi.