naamiokettu.
Kuvittamiselle ja valokuvaukselle omistettu blogi.
Avainsanaan kuuluu 148 blogia.
Kuvittamiselle ja valokuvaukselle omistettu blogi.
Vuosaarenhuippu on yli 60 hehtaarin laajuinen ulkoilualue Vuosaaren pohjoisosassa itäisessä Helsingissä. Alueella sijaitsi aiemmin kaatopaikka ja rakentamisesta yli jääneiden maamassojen sijoituspaikka. Pitkäjänteisellä maisemointityöllä entisestä kaatopaikasta ja sijoitusalueesta on rakennettu ainutlaatuinen ympäristö, jossa elää laaja kirjo kasvi- ja eläinlajeja. Blogissa seurataan luonnonkasvillisuuden kehittymistä, hyönteismaailmaa ja luonnonhoitoa alueella.
Täydellistä kuvaa metsästämässä ja usein kirjaimellisesti metsässä. Pariskunnan retkiä Suomen luontoon digijärkkärin linssin läpi, mutta myös muita räpsyjä.
Valokuvablogi
Villiä ja viljeltyä, puutarhaa ja luontoa. Talven pakkaset, kuurankukat ja tykkylumet. Kesän lämpö, kastepisarat ja usvaiset aamut.
Valokuvia eläimistä ja luonnosta sekä kirjoittelua omasta elämästä.
Oululaisen räppiholistisen ja ekointoilevan taiteilijasielun blogi. Pääkiinnostuksen kohteina ympäröivä maailma ja kaupunki, muoti, musiikki, tanssiminen, ilmiöt ja mikä milloinkin mieleen juolahtaa.
~Valokuva- ja digitaidetta suurella sydämellä~
Harrastevalokuvausta luonnossa
Villakoiria nurkistani. Lyhytmuotoisia muistiinpanoja elämästä ja luonnosta omin kuvin koristeltuna.
" 18- vuotias laitoshuoltajaksi opiskeleva tyttö Rauman Lapista kirjoittelee kaiken maailman ajatuksistaan "
Luontovalokuvia fiiliksellä!
Ikkuna Suomen Luontoon on Suomen luonnonsuojeluliiton ylläpitämä luontoharrastajien foorumi. Foorumilla on useita luonnonharrastukseen liittyviä blogeja.
Ikkuna Suomen Luontoon on Suomen luonnonsuojeluliiton ylläpitämä luontoharrastajien foorumi. Foorumilla on useita luonnonharrastukseen liittyviä blogeja.
Helsinkiläisen meteorologin ajankohtaista sääseurantaa Suomesta ja muualta maailmasta.
Tästä blogista löydät Saaran ja Iinan juttuja, kaikkea valokuvista musiikkiin ja villasukkiin. Me kirjoitamme kaikesta hauskasta mitä ympärillä tapahtuu tai mikä meitä sattuu kiinnostamaan:)
Valokuvia/photos/तस्वीरें/صور/fotoğraflar
Life-style blogi, josta saa ideoita elämän elämiseen aforismien avulla. Blogiani piristämässä pienet elämänilot kuten: usko, ystävät, opiskelu, ruoka...ja vaikka mitä. Tule mukaan fiilistelemään ikuista elämää!
Amatöörikuvaajan otoksia Canon EOS M-kameralla teemalla "eläköön amatörit"!