Avainsanaan kuuluu 721 blogia.
Mielipiteitä ja ajatuksia halki harmaan maailman. Tarinoita siitä, miten arjen haasteet ja yhteiskunnan rosoisuus kohtaavat ajattelevan ja empaattisen persoonan.
Kuvia elämäksi kutsutun matkan varrelta.
Olen parikymppinen kokkikoulun käynyt tyttö, joka muutti miehensä kanssa "Keski-Suomen kiireestä" Lapin ihanaan rauhaan. Perheeseemme kuuluu myös kääpiövillakoira Yola. Kirjoitan blogissani kaikesta minulle rakkaasta kuten ruuasta, sisustuksesta ja koirista, sekä myös suuresta rakkaudestani: kengistä:) Remontoimme uutta taloamme ja blogissani näet sen kehitystä. Kommentit ovat tervetulleita! Enjoy!
Kerään blogiini kuvia ja tietoja erilaisista sienilajeista, niiden käyttömahdollisuuksista ja ylipäänsä sienestäjiä hyödyttävistä tiedoista. Mukana on luontokuvia, reseptejä ja jossakin vaiheessa tarkoitus on myös värjätä kangasta ja lankaa sienten avulla.
"Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole niin tärkeää..." Mietelmiä,tapahtumia, kuvia ym. kotipihasta ja puutarhasta.
Kalastusta ja vähän muutakin, kuten valokuvausta ja chilinkasvatusta.
Maalaistalon tyttö kertoo elämästään.
Käsitöitä, puutarhanhoitoa ja valokuvausta, koira mukana.
Postauksia elämän pienistä ja vähän suuremmistakin iloista. Suurimmaksi osaksi hieman pinnallisempaa asiaa minua ilahduttavista materiaalisista asioista, mutta välillä hieman syvällisempääkin pohdintaa.
Blogissani on ohikiitävien hetkien kuvausta, tunnelmia, elämän pieniä ja isoja asioita.
Pääasiassa kuvablogi.
Kaikenlaista mukavaa,paljon huumoria, kuvia,videoita,musiikkia,sketsejä, sananlaskuja, mietteitä,tipsejä,niksejä, kirjoituksia,valokuvia Ruotsista ja Suomesta ja vähän muualtakin.
Lifestyle-/Valokuvausblogi, jossa kerrotaan elämästä isojen kuvien kera.
Tytön valokuvia ja opettelua
things from the life I love
Joka aamu katson peiliin ja kysyn: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä ja kevytkengänpinkki. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.
Virkkaus, inspiraatio ja arkipäivä
Maailma 14-vuotiaan näkökulmasta (valitusta,turhuuksia ja lisää valitusta).Sisältää kaikkea mitä mieleen milloinkin juolahtaa.
Nelivuotiaan luontopäiväkirja.