Inkan puutarhablogi
Kirjoitan blogissani puutarhanhoidosta ja palstaviljelystä ja lisäilen sivuille myös ruoka-ohjeita. Näpsin kuvia myös matkoilta ja pian raportoin puutarha-aiheista Tukholmasta käsin.
Avainsanaan kuuluu 197 blogia.
Kirjoitan blogissani puutarhanhoidosta ja palstaviljelystä ja lisäilen sivuille myös ruoka-ohjeita. Näpsin kuvia myös matkoilta ja pian raportoin puutarha-aiheista Tukholmasta käsin.
Ruokapuhe ihmettelee ruuan ympärillä käytävää keskustelua ja toisinaan myös sen keskustelun puutetta. Aiheina mm. maailman ruokakysymys, lähiruoka, luomu, ravitsemus, tuotteet, elintarviketalous, makumatkat ja ruokakauppa.
Käsitöitä ja puutarhanhoitoa, leipomuksia ja lukunautintoja, niistä on sattumasoppa tehty
Ihana maatuskassa värjäillään lankoja intohimoisesti, eli villaa, yrttejä ja täyttä elämää!
Hyvää ja terveellistä ruokaa puhtaista raaka-aineista.
Saako täältä muka kaiken jopa 50-90% halvemmalla kuin mitä Suomesta? Mikä on maailman halvin nettikauppa - josta on oikein syntynyt ilmiö maailmalla sekä Suomessa? Ihmiset säästää rahaa ja aikaansa tekemällä ostoksensa täällä sekä saa rahoilleen vastiketta oikeasti laadukkaista tuotteista(jos verrataan paikallisiin apteekkeihin...). Kymmenet tuhannet Suomalaiset onkin siirtyneet tänne - etkä halua jäädä pois tästä junasta. Asuitpa Suomen ohella Thaimaassa, USAssa, Espanjassa, Brasiliassa, Englannissa tai Australiassa...
Luonnonkosmetiikkaa väreistä ja tehoista tinkimättä. Ihonhoito, meikkaus, kynnet, hiustenhoito, tuotearvostelut ynnä muu mukava. Väliin mahtuu myös muuta käsillä nypläämistä ja nettilöytöjä.
LöydäLuomusi -sivuston tarkoituksena on edistää luomun asemaa Suomessa. Tänne kerätään kaikki Suomen luomupaikat!
Välimaan luomuemolehmätilan elämää ja hyvää ruokaa
Nimeni on Rosa ja olen 25- vuotias teollinen muotoilija Helsingistä. Tässä blogissa kerron kokemuksiani erilaisista luomukosmetiikka-merkeistä sekä itse tekemästäni kosmetiikasta sitä mukaa kun sitä opin tekemään. Blogin aihealueet vaihtelevat todennäköisesti ruoan, kosmetiikan, kotikasvatuksen kuin sisustamisenkin välimaastoissa.
Blogi luonnonmukaisesta kosmetiikasta, kokonaisvaltaisesta kauneudenhoidosta ja hyvästä olosta.
Kolmenkympin kynnyksellä kriiseilevä Neiti Nahka ei enää mahdu ahtaisiin rajoihinsa. Kuka nämä rajat oikein piirsi, olinko se muka minä? Blogissa seurataan nahanluomisen synnyttämää ajatuksenvirtaa elämästä ja henkisestä - ja toivottavasti fyysisestäkin - muuttumisesta. Syksyllä 2011 pudotetaan ylimääräisiä kiloja, intoillaan thainyrkkeilystä, yritetään torjua flunssaa ja fiilistellään elämää.
Blogissa vaihdetaan reseptejä, ajatuksia ruoasta sekä esitellään löytöjä kaupan hyllyltä.
Uusi elämä alkaa, kun tietoisuutemme muuttuu ja laajenee! Teemojani: vapaus, puhdas ravinto, laadukas elämä, tietoisuus, kokonaisvaltainen hyvinvointi
Gurmee on kotikokin gourmet-ruokaa, eli jokapäiväisiin herkkuhetkiin helpppo ja ja nopeita, sekä näpräilyä. Erityisesti huomiota saavat luomuruoka ja terveelliset ruoka-aineet, mutta kyllä joukosta löytyy kunnon suklaakakkuja ym herkkuja jotka eivät ole terveysruokia nähneetkään, mutta tekevät ah niin hyvää silmille ja sielulle ;)
Ravinnolla ja sen laadulla voit vaikuttaa todella paljon kehosi ja mielesi hyvinvointiin. Elinvoimaa ravinnosta -blogia kirjoittaa ravintovalmentaja Susanna Juvonen.