Linda Manuella
Nuoren naisen elämästä mm. urheilun sekä malleilun parissa.
Avainsanaan kuuluu 77 blogia.
Nuoren naisen elämästä mm. urheilun sekä malleilun parissa.
Hyvän mielen laihdutusblogi, jossa pudotetaan mammakiloja ja odotetaan fitness-kärpäsen puraisua! Hyppää mukaan!
19-vuotias tyttö virnuilee hikirääkissä ja unohtaa ympäröivän maailman tanssiessa. Rentoutuu venyttelemällä, ja kirjoittelee blogiinsa mitä mieleen tulee, yleensä kuitenkin treenaamisen ilosta.
Nyt otetaan musta mittaa, kirjaimellisesti. Haaveena unelmien fitnessvartalo. Luvassa tuskallisia tunteja ja hikisiä hetkiä.
Fitness-elämäntapaan hurahtanut mamacita perehdyttää ajatusmaailmaansa kuvitteellisesta täydellisyydestä.
Liikkumiseen, ulkoiluun ja hyvinvointiin painottunut opiskelijatytön blogi; omien höpinöiden lisäksi postaan linkkejä mielenkiintoisiin artikkeleihin, kirjoittelen urheilutapahtumista ja käyn kuvaamassa kaupungissa liikkeellä olevia ihmisiä, sekä testailen uusia lajeja ja tuotteita.
Elixir.fi tarjoaa tietoa liikunnasta ja hyvinvoinnista monipuolisesti. Tähtivalmentajat antavat oman kokemuksensa käyttöön ja näyttävät niksit ja vinkit millä tavalla liikunnasta tulee nautittavaa.
Tavallisen treenaajan jutustelua kuntoilusta, hyvinvoinnista ja ravinnosta. Ajatuksia, fiiliksiä ja tunnustuksia arkielämästä.
Parikymppinen liikunnanohjaajaopiskelija Kajaanin AMK:ssa kertoilee elämästään ja ajatuksistaan opiskelujen ohessa. Blogi on jatkoa Unelmista totta(www.unelmistatottanyt.blogspot.com) vaihtariblogille. Blogissa käsitellaan liikuntaa, terveyttä, elämää ja mitä milloinkin on mielessä! :)
Nuoren naisen liikuntapäiväkirja - matka kohti kiinteämpää ja lihaksikasta kroppaa sekä valmistautumista puolimaratonille. Hössötystä ruoasta ja vähän muustakin :)
Terveellisesti solakkaan ja lihaksikkaaseen kuntoon, seuraa matkaani. Toivottavasti saat siitä motivaatiota omaan elämääsi. :)
Liikunta- ja hyvinvointiblogi, jota kirjoittelee Personal Trainer ja kuntosaliohjaaja. Intohimoinen juoksija, joka kirjoittelee juoksun lisäksi monipuolisesti liikkumisesta, ravinnosta ja hyvinvoinnista, sporttityyliä unohtamatta!
Harrastelijajoogi ottaa askelia kohti henkisyyttä joogan viitoittamalla tiellä. Päivityksiä harjoituksesta ja elämästä sen ympärillä.
Arctic Sport Addictsin taustalla on joukko urheiluun rakkaudella suhtautuvia ihmisiä. Vaikka Suomessa on huippu-urheilijoita ja korkeatasoista urheiluvälineosaamista, tuntuu, että monet urheilumaailman ilmiöt eivät koskaan kantaudu piskuiseen pohjoismaahan. Päätimme perustaa sivuston, joka puhuttelisi ihmisiä, joille urheilu tavalla tai toisella on elämäntapa. Halusimme luoda areenan, jolla nämä ihmiset, ilmiöt, välineet ja tapahtumat voisivat kohdata toisensa. Lajivalikoimaa ei ole rajattu, kaikki mikä lisää hyvinvointia otetaan Arctic Sport Addictsin suurennuslasin alle. Ajatus Arctic Sport Addictsin taustalla hakee vielä muotoaan, ja toivommekin, että te olisitte mukana luomassa ja kehittämässä sitä. Olethan yhteydessä meihin, jos sinulla on idea, jonka haluaisit nähdä tällä sivustolla.
28v. naisen kamppailua kiloja vastaan, paremman kunnon puolesta
niobe ja juoksuharrastuspuuhastelu.
Yksinkertaista ruokaa. Perusliikuntaa. Arkista diipaa ravinnosta ja liikunnasta.
Painon pudotusta ja -hallintaa normaalipainon sisällä. Tavoitteena timmi, urheilullinen vartalo. Mukaan mahtuu paitsi ruokavaliota ja liikuntaa myös elämän pieniä iloja. Matkalla mukana kulkevat mittanauhan ja vaa'n lisäksi myös kuvat, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tervetuloa mukaan :)
Vyötärön metsästystä sekä liikunnan ilon etsimistä. Jospa tällä kertaa minäkin onnistuisin!
Turkulainen personal trainer / ryhmäliikunnanohjaaja pohdiskelee liikunnan iloja (ja suruja).