To the Beat
19-vuotias tyttö virnuilee hikirääkissä ja unohtaa ympäröivän maailman tanssiessa. Rentoutuu venyttelemällä, ja kirjoittelee blogiinsa mitä mieleen tulee, yleensä kuitenkin treenaamisen ilosta.
Avainsanaan kuuluu 1119 blogia.
19-vuotias tyttö virnuilee hikirääkissä ja unohtaa ympäröivän maailman tanssiessa. Rentoutuu venyttelemällä, ja kirjoittelee blogiinsa mitä mieleen tulee, yleensä kuitenkin treenaamisen ilosta.
Naistenpäivänä 8.3.2010 lopetin 24 vuotta kestäneen tupakanpolton. Siinä onnistuttua päätin joka vuosi Naistenpäivän kunniaksi luoda uuden tavoitteen. Tavoitteenani vuonna 2011 on laihtua väh. -30 kg Cambridgen avulla ja juosta 10 km yhtäjaksoisesti (10 km on jo toteutunut 30.4.2011). Uusi tavoite on juoksemisessa juosta yht. 500 km 20.3.2012 mennessä. Tämä blogi seuraa näiden tavoitteiden toteutumista. Olen 4-kymppinen, avioliitossa oleva, kolmen lapsen äiti, joka haluaa olla omille lapsilleen esimerkkinä siinä miten kuka tahansa ihminen voi saavuttaa tavoitteensa vaikeuksista mm. sairauksista huolimatta, kun vain niin päättää tehdä!
Blogistamme paistaa optimistinen elämänasenne ja rakkaus sisustukseen.Intohimona ja projektina uudet elämäntavat, liikunta, terveys, ruoka, oman tyylin etsiminen ja parempi arki. Elämän askareita, muistoja huomiseen, suunnitelmia tulevaisuuteen. Tervetuloa lukemaan!
Pian 22 vuotta täyttävä avovaimo, kahden kissalapsen äiti ja lähihoitaja. Lähitulevaisuudessa haaveena laboratorioalan opinnot sekä isompaan asuntoon muutto (nykyinen 34m2 ei oikein riitä). Pääroolia blogissani tähdittävät pyrkimykseni terveempään elämäntapaan sekä intohimoni sisustukseen ja pukeutumiseen. Lämpimästi tervetuloa!
Siskosten kirjoitelmia elämän pienistä iloista.
Kolmekymppinen nainen, jolle sydäntä lähellä on omat lapset, mies ja koti. Intohimona korut, laadukkaat vaatteet ja asusteet, sekä luksuslaukut. Tavoitteena pitää itsestään huolta ja voida hyvin. Yhtenä haaveena juosta vielä joskus puolimaraton.
Kaikilla on unelmia, minun unelmani on laihuus. Täällä voit seurata edistymistäni kevyempää elämää kohti. Mukana on ylä- ja alamäkiä, mutta eiköhän kaikki kallistu jossain välissä voiton puolelle :) Tervetuloa lukemaan! ♥
▲ hello! janette 17 v. kokkolasta. elämässä on niin paljon ihania asioita jotka haluan jakaa ja blogi kuulostaa hyvältä paikalta. rakastan kirjoittamista, kuvien ottamista ja henkilötä, joitten seurassa voin olla täysin oma itseni. elämästä ei saa tehä liian vakavaa vaan siitä pitää nauttia vielä kun on aikaa ja olemalla oma itsensä! '' you can be yourself, and if you're not being yourself and you're being an idea of yourself, it's an injustice to everything that you stand for.'' -lady gaga
Pinnallista asiaa tärkeistä turhamaisuuksista.
Kauneusaiheinen lifestyle-blogi, jonka takaa löytyy parikymppinen nuori nainen Kuopiosta. Rakastan ylellistä kosmetiikkaa, kauniita vaatteita ja korkeita korkoja! Opiskelen kaupallista alaa ja ravitsemustieteitä sekä työskentelen kosmetiikkamyyjänä, mallina ja promoottorina. Tulevaisuudessa haaveilen omasta kauneudenhoitoalan yrityksestä.
Tilarakentajan lifestyle-blogi sisustamisesta, muodista, DIY -jutuista, designista ja elämän iloista!
Kirjoitan työstäni toimittajana ja ryhmäliikunnanohjaajana. Matkasta omaan itseeni. Henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Treenaamisesta. Elämäntaitokirjallisuudesta. Äitiydestä. Kehoon ja mieleen liittyvistä kursseista. Unelmista, haaveista ja tavoitteista sekä niiden toteuttamisesta. Uusperheen arjesta. Onnellisuudesta. Mielenrauhasta. Tyytyväisyydestä. Rakkaudesta. (Ei tärkeysjärjestyksessä)
17-vuotias Kajaanilainen tyttö kirjoittelee elämästään.
Koko elämänsä painostaan kärsinyt 17-vuotias tyttö tavoittelee hoikempaa vartaloa ja terveellisempää elämää.
Blogia kirjoittaa 24-vuotias nainen joka rakastaa matkustamista, muotia, pinkkiä väriä ja yleisesti kaikkea ihanaa. Blogini ei keskity pelkästään vain yhteen aihealueeseen vaan mukana on arkielämää, hömppää ja kaikkea siltä väliltä.
lifestyle raskaus shoppailu koti sisustus vaatteet vinkkejä tyyli liikunta raskauskilot